Nyt on tullu vajottua ihan uusiin syvyyksiin... Tai siis kuka menee päätä pahkaa ihastumaan amerikkalaiseen sarjamurhaajaan? ...paitsi minä. Siis mitä helvettiä!! saanko kysyä!?
Mun pää sanoo EI, mutta tää tunne... Ihan ku tuntisin sen jostain (tyyliin edellisestä elämästä..? johtuiskohan se siitä samankaltaisesta miehestä kenet oikeasti tunsin lapsena... siitä miehestä, joka sekotti mun pikkusen pään valheillaan?) Vai kenties siitä että näin koko viimeyön unia siitä miehestä... niin sanottuja kauniita painajaisia... hurjan todentuntuisia.
Mikä mussa on vialla?
Tiesin kyllä olevani masokisti jollain tasolla, mutta tää on jo liikaa... sitäpaitsi en edes tunne tota miestä millään tavalla, ja kaikki mitä oon kuullu siitä on ollu helvetin negatiivista... lisätään tähän vielä semmonen pikku fakta, että kyseinen rikollinen on kuolemaan tuomittu, ja suunnilleen 70 vuotias...
Ehkä oon vaan ollu eristyksissä maailmasta liian kauan, ja oon tullu vähän (tai vähän enemmän vähän) mökkihöperöks... Ajattelin kirjottaa sille kirjeen, rikkoakseni tän illuusion, mikä mulla on ollu päällä nyt ainaki tän päivän ja eilisen. Voi miksi mun alitajunta tunkee päähän sellasia ajatuksia, kuten: "kaikissa on jotain hyvää" ja "ehkä sä voisit auttaa sitä" ...kun en voi, tai jos voinkin, niin miksi minä?
Tää mies... haluun tietää siitä enemmän... enkä muilta, vaan siltä itteltään. Se on ollu mulle henkilökohtasesti aina paras keino nähdä ihmisisten läpi, johtuen siitä että oon niin itseppäisen tyhmä, etten usko muita ihmisiä, vaikka tietäisin niiden olevan oikeessa. (okei, ainoo ihminen kelle oon puhunu tästä, kehotti mua kirjottamaan sille, ja sano samaa kun mun alitajuntani...)
Ehkä se on oikee asia tehä... kirjottaa sille... En voi hävitä mitään. Jos en saa vastausta, petyn ja pääsen yli, jos saan vastauksen, ja käy vaikka niin ikävästi että rakastun, en voi kuitenkaan satuttaa itteäni kuolettavasti, kun tiedän että hän tulee olemaan vankilassa loppuelämänsä... ja sen jälkeen voin surra, ja päästä yli. Eikö niin?
Mä kirjotan sille!
See You <3
keskiviikko 6. elokuuta 2014
lauantai 2. elokuuta 2014
Parisuhteessa olemme kaikki apinoita :D
http://nyt.fi/a1305810197691
eli klikkaa linkistä ja tee testi! (tämä on käsky) SINKUT ONLY!
(tee se sillee että vastaat ittestäs, etkä kuvitellusta kumppanistas)
Ja sitte, kaikki silkkiapinat ottakaa yhteyttä :3
Eheheh ^.^ ...no ei oo pakko...
Tein vaan ite ton, kuvitteellisella "täydellisellä" kumppanilla,
ja sain tällasen tuloksen:
eli klikkaa linkistä ja tee testi! (tämä on käsky) SINKUT ONLY!
(tee se sillee että vastaat ittestäs, etkä kuvitellusta kumppanistas)
Ja sitte, kaikki silkkiapinat ottakaa yhteyttä :3
Eheheh ^.^ ...no ei oo pakko...
Tein vaan ite ton, kuvitteellisella "täydellisellä" kumppanilla,
ja sain tällasen tuloksen:
Kumppanisi on erinomainen kuuntelija, joka osaa ottaa toisen tunteet huomioon. Hän nauttii läheisyydestä eikä arastele jakaa sinulle hellyyttään myös julkisilla paikoilla.
Voi kuulkaa... mitäpä mä en antais pois tollasen miehen/naisen takia <3
Mutta joo, tää on taas tällanen järjetön haaveilu-postaus, joten älkää ottako liian tosissaan. Tuntuu vaan ettei sitä tuu ikinä löytää tollasta ihmistä... onkohan mun standardit liian korkealla? Vai enkö vaan liiku sellaisissa porukoissa? ...tiedä häntä... On taas ikävä perhosta aina välillä.
perjantai 4. heinäkuuta 2014
Vanhaa Suolaa
En oikein tiedä mitä ajatella tästä... Olin Juhannuksen ja vähän aikaa sen jälkeen exäni luona, ja jo ekana iltana sorruttiin taas pussailemaan. Sovittiin että oltais vähän niinkuin friend's with benefits, mutta sitten yhtien juhlien jälkeen... kun mulla oli ollu kamala olo koko päivän, ja olin juonu varmaankin vähän liikaa, päädyin sitten itkemään sille että voisin vielä yrittää jos se haluu. (tämä tapahtui luultavasti osittain sen seurauksena, kun eräs tyttö, keneen exäni oli kertonut ihastuneensa, kertoi minulle sellaisen sivuseikan että tää mun exä oli itkeny sille vaan meijän erosta hirveesti... ) ja olin tosiaan enemmän humalassa kun olin koskaan ennen ollut, ja mulla oli vielä kaiken lisäksi huono päivä niinkun sanoin.
Ja no me nyt ollaan sitten taas yhessä, ja mun vanhempien luona... tossa se tuhisten nukkuu mun vieressä kun kirjotan tätä.
Tai siis... se on hyvä mies, ja melkein sellainen kenen kanssa voisin kuvitella olevani... mutta ei kuitenkaan ihan.
Miten mä ikinä kehtaan sille sanoa, etten haluu sitä oikeesti takaisin, ellei se muuta asioita itsessään? Olenhan mä jo vihjaillut, mutta se ei haluu kuunnella, vaan kääntää asian johonkin muuhun, tai käskee mun piristyä. (tai sanoo että ei nyt ainakaan täällä voi puhua) Ei kai se olis ihan niin kamalasti vaadittu että se tukis mua kun musta tuntuu pahalle... niinkuin mäkin oon sitä tukenu... tai en edes vaadi sitä. Haluaisin halin kun itken, niin maailma ei ehkä tuntuis niin raastavan yksinäiselle niinä heikkoina hetkinä. ja voi kun se ois rehellinen mulle. Kertois edes helvetti jotain ittestään, ollaanhan me tässä nyt tunnettu jo yli kaks vuotta. Mutta voinko sanoa tuntevani, kun mulle on kerrottu asioita vain suurpiirteisesti? Kun en oo ikinä saanut edes vastausta sellaseen kysymykseen että mitä se tuntee mua kohtaan?
Siitä päästäänkin tähän kolmanteen... jos se vaan näyttäis tunteensa jotenkin! Jos niitä on edes... epävarmuudessa on kamala elää. Eikö ois ees voinu vähän ilmaista että haluu mun jäävän ennen kun lähdin sen luolta? Oon romantikko, ja kaipaan sitä että musta taistellaan... edes vähän, edes helvetti parin sanan verran! Koska kun se ei tee niin...
...mistä mä tiedän että välittääkö se edes? Vai oonko sille se ja sama?
p.s. ulkona on taas kaunis sää <3 ja mä huomasin ettei täällä oo oikein mitään muuta kun tekstiä, niin tässä tällanen 'erittäin omaperänen' kukan kuva :3 ...näpsäsin sen tossa kun uskaltauduin pitkästä aikaa ulos päiväsaikaan ^.^
Ja no me nyt ollaan sitten taas yhessä, ja mun vanhempien luona... tossa se tuhisten nukkuu mun vieressä kun kirjotan tätä.
Tai siis... se on hyvä mies, ja melkein sellainen kenen kanssa voisin kuvitella olevani... mutta ei kuitenkaan ihan.
Miten mä ikinä kehtaan sille sanoa, etten haluu sitä oikeesti takaisin, ellei se muuta asioita itsessään? Olenhan mä jo vihjaillut, mutta se ei haluu kuunnella, vaan kääntää asian johonkin muuhun, tai käskee mun piristyä. (tai sanoo että ei nyt ainakaan täällä voi puhua) Ei kai se olis ihan niin kamalasti vaadittu että se tukis mua kun musta tuntuu pahalle... niinkuin mäkin oon sitä tukenu... tai en edes vaadi sitä. Haluaisin halin kun itken, niin maailma ei ehkä tuntuis niin raastavan yksinäiselle niinä heikkoina hetkinä. ja voi kun se ois rehellinen mulle. Kertois edes helvetti jotain ittestään, ollaanhan me tässä nyt tunnettu jo yli kaks vuotta. Mutta voinko sanoa tuntevani, kun mulle on kerrottu asioita vain suurpiirteisesti? Kun en oo ikinä saanut edes vastausta sellaseen kysymykseen että mitä se tuntee mua kohtaan?
Siitä päästäänkin tähän kolmanteen... jos se vaan näyttäis tunteensa jotenkin! Jos niitä on edes... epävarmuudessa on kamala elää. Eikö ois ees voinu vähän ilmaista että haluu mun jäävän ennen kun lähdin sen luolta? Oon romantikko, ja kaipaan sitä että musta taistellaan... edes vähän, edes helvetti parin sanan verran! Koska kun se ei tee niin...
...mistä mä tiedän että välittääkö se edes? Vai oonko sille se ja sama?
p.s. ulkona on taas kaunis sää <3 ja mä huomasin ettei täällä oo oikein mitään muuta kun tekstiä, niin tässä tällanen 'erittäin omaperänen' kukan kuva :3 ...näpsäsin sen tossa kun uskaltauduin pitkästä aikaa ulos päiväsaikaan ^.^
 |
| The Kukkanen |
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Keskiyön Ajatuksia
Mietin vaan että näinkö se on? Tarvitaankohan me vaan erillaisia roolimalleja pikkupojille, saadaksemme heidät kasvamaan paremmiksi miehiksi? :) Isät ja äidit, katsokaa tämä video! <3:llä yksi pieni tyttö...
p.s. Tässä on joku, joka on osannut ajatella asioita eri kannalta :) ja mä arvostan sitä.
p.s. Tässä on joku, joka on osannut ajatella asioita eri kannalta :) ja mä arvostan sitä.
torstai 12. kesäkuuta 2014
Kysy Mitä Vaan
Tein ittelleni tällasen: Ask fm -jutun kaverin käskystä.
En tiiä miten se toimii, mutta käsittääkseni voitte käydä siellä kyselemässä multa asioita, ja mä vastailen niihin sitten... (kertokaa mulle jos oon väärässä!) ...jos sinne tulee paljon kysymyksiä niin voin vaikka kirjottaa tännekkin niistä joskus.
Tässä vielä se osote, jos toi linkki ei toimi: ask.fm/Nobody19_
p.s. Mun blogissa oli näköjään sellanen asetus ettei tänne voinu kommentoida, ellei ollu kirjautunu sisään, nii muutin sen nyt kun tajusin. Nyt voi kuka vaan kommentoida! :)
En tiiä miten se toimii, mutta käsittääkseni voitte käydä siellä kyselemässä multa asioita, ja mä vastailen niihin sitten... (kertokaa mulle jos oon väärässä!) ...jos sinne tulee paljon kysymyksiä niin voin vaikka kirjottaa tännekkin niistä joskus.
Tässä vielä se osote, jos toi linkki ei toimi: ask.fm/Nobody19_
p.s. Mun blogissa oli näköjään sellanen asetus ettei tänne voinu kommentoida, ellei ollu kirjautunu sisään, nii muutin sen nyt kun tajusin. Nyt voi kuka vaan kommentoida! :)
keskiviikko 11. kesäkuuta 2014
Mitä Mä Haluaisin Sanoa Kaikille:
If you only knew what I've been through... maybe you wouldn't judge me as fast.
eli
Jos tietäisit mitä mä oon kokenu... et ehkä tuomitsis mua niin nopeesti.
Ihmiset! Rakkaat pienet, jos joku käyttäytyy jollain tapaa, sille on yleensä syy... ja jos et haluu ees tietää sitä syytä, niin älä ala pahentaa toisen ihmisen oloa turhaan! Jätä mieluummin vaikka huomiotta. Älkääkä ottako henkilökohtasesti joka kerta kun joku näyttää vähän nyrpeetä naamaa, tai ei jaksa olla ihan niin kohtelias. Ehkä ne yrittää, muttei vaan jaksa enää.
Et voi ikinä tietää, onko jonkun äiti tai ystävä tai lapsi kuollu, vai johtuuko ihmisen ärtyneisyys ihan vaan siitä että ne myöhästy tänään töistä!
Haluisin myös sanoa, että jos joku menee johonkin psykoosiin tai alkaa nähä omiaan kesken kaiken, niin tilannetta ei kuulu käyttää hyväkseen raahaamalla sitä ihmistä asunnolleen pantavaks.
Maailma on täynnä pahoinvoivia ihmisiä, jotka tekee pahoja asioita oman pahan olonsa vuoksi. Älä jatka tätä ketjua! Jos joku satuttaa sua, älä satuta jotain toista samalla mitalla. Nouse ylös siitä itsesäälin kuopasta, ja nosta pää pystyyn! Tai kirjota vaikka tuntees nettiin kaikkien luettavaks, jos se auttaa... Mä en haluu enää koskaan satuttaa ketään, ja vaikka tiedän että tulen pakostakin joskus vielä satuttamaan jotakuta, lähden liikkeelle siitä, etten tekis sitä ainakaan tahallisesti! Mä lähen tästä nukkumaan... kauniita unia rakkaat <3
eli
Jos tietäisit mitä mä oon kokenu... et ehkä tuomitsis mua niin nopeesti.
Ihmiset! Rakkaat pienet, jos joku käyttäytyy jollain tapaa, sille on yleensä syy... ja jos et haluu ees tietää sitä syytä, niin älä ala pahentaa toisen ihmisen oloa turhaan! Jätä mieluummin vaikka huomiotta. Älkääkä ottako henkilökohtasesti joka kerta kun joku näyttää vähän nyrpeetä naamaa, tai ei jaksa olla ihan niin kohtelias. Ehkä ne yrittää, muttei vaan jaksa enää.
Et voi ikinä tietää, onko jonkun äiti tai ystävä tai lapsi kuollu, vai johtuuko ihmisen ärtyneisyys ihan vaan siitä että ne myöhästy tänään töistä!
Haluisin myös sanoa, että jos joku menee johonkin psykoosiin tai alkaa nähä omiaan kesken kaiken, niin tilannetta ei kuulu käyttää hyväkseen raahaamalla sitä ihmistä asunnolleen pantavaks.
Maailma on täynnä pahoinvoivia ihmisiä, jotka tekee pahoja asioita oman pahan olonsa vuoksi. Älä jatka tätä ketjua! Jos joku satuttaa sua, älä satuta jotain toista samalla mitalla. Nouse ylös siitä itsesäälin kuopasta, ja nosta pää pystyyn! Tai kirjota vaikka tuntees nettiin kaikkien luettavaks, jos se auttaa... Mä en haluu enää koskaan satuttaa ketään, ja vaikka tiedän että tulen pakostakin joskus vielä satuttamaan jotakuta, lähden liikkeelle siitä, etten tekis sitä ainakaan tahallisesti! Mä lähen tästä nukkumaan... kauniita unia rakkaat <3
perjantai 6. kesäkuuta 2014
Kukapa Kuuntelisi Yksinäistä
Eksä on ollu lähiaikoina aika onneton, ja en osaa auttaa kun se ei edes haluu näyttää sitä mulle enää, siis että siihen sattuu... sen kissa kuoli, ja se joutuu asumaan siellä keskellä ei mitään taas ihan yksin. :/ Onneks se on löytänyt kavereita... eikä ihan ketä vaan kavereita, vaan sellasia joiden joukkoon se tuntee kuuluvansa, ja jotka on alusta asti ihan oikeesti välittäny siitä.
Mä toivoisin vaan ettei se puhuis mulle niistä. En haluu sanoa sitä sille suoraan, mutta mulle tulee aina hetkellisesti paha olo, kun olen itse ihan yksin. Ja jos totta puhutaan, yritän edelleen vähän päästä yli siitä että me ei olla enää me. Koska kyllähän mä sitä rakastin, en vaan ihan tarpeeksi...
Nyt se ei enää halua nähä mua koskaan, ja puhuu vaan silloin kun voi kehua uusista kavereistaan, ja kaikesta kivasta mitä ne tekee keskenään. Ei se varmaan tahallaan tee niin, mutta se sattuu anyway.
Haluisin olla vahva, ja pysyä itsekkin sen tukena parhaani mukaan, mutta en oikein osaa enää. Joskus tuntuu että haluaisin katkasta vaan kaikki välit päästäkseni ite yli tästä, mutta se ois itsekästä. Oon luvannut olla sen tukena. Ja aion olla edelleen. En halua sitä takasin, mutta mulla on ikävä.
Kuka olis mun tukena? Kuka kuuntelisi mua? Ehkei kukaan...
Mä toivoisin vaan ettei se puhuis mulle niistä. En haluu sanoa sitä sille suoraan, mutta mulle tulee aina hetkellisesti paha olo, kun olen itse ihan yksin. Ja jos totta puhutaan, yritän edelleen vähän päästä yli siitä että me ei olla enää me. Koska kyllähän mä sitä rakastin, en vaan ihan tarpeeksi...
Nyt se ei enää halua nähä mua koskaan, ja puhuu vaan silloin kun voi kehua uusista kavereistaan, ja kaikesta kivasta mitä ne tekee keskenään. Ei se varmaan tahallaan tee niin, mutta se sattuu anyway.
Haluisin olla vahva, ja pysyä itsekkin sen tukena parhaani mukaan, mutta en oikein osaa enää. Joskus tuntuu että haluaisin katkasta vaan kaikki välit päästäkseni ite yli tästä, mutta se ois itsekästä. Oon luvannut olla sen tukena. Ja aion olla edelleen. En halua sitä takasin, mutta mulla on ikävä.
Kuka olis mun tukena? Kuka kuuntelisi mua? Ehkei kukaan...
torstai 5. kesäkuuta 2014
I Can Take The Rain...
Mutta mun täytyy tietää kuka se oli! Mun on aivan pakko!! Miksi ei ole mitään keinoa selvittää sitä? Miks se vaan jummaa paikoillaan siinä mitä muistan, ja mitä en millään muista, vaikka kuinka yritän. Saanko koskaan tietää, vai onko mun totuttava tähän turhautumisen tunteeseen? Siihen kun melkein muistan mutten ihan... en vaan pysty lopulta... miksi en nää sun kasvojasi? Tunnenko sinut yhä?
Ja entä M, mun rakas... haluan kuulla susta, mutten halua häiritä sun elämää... haluaisin että rakastaisit takas, että olisit se joka täyttää aiemmin mainitut vaatimukst. Koska mä tiedän että sä pystyisit siihen... olemaan se oikea mulle... jos vaan rakastaisit.
Mutta eihän sitä voi vaan pakottaa ihmistä rakastamaan. Ei edes itseään, vaikka kuinka yrittäisi. Enkä mä halua sun yrittävän jos se ei tapahdu luonnostaan, sillä muuten se vaan satuttais meitä molempia.
Mulla on ikävä <3
Myös sua, perhonen... tosi ikävä.
Ja entä M, mun rakas... haluan kuulla susta, mutten halua häiritä sun elämää... haluaisin että rakastaisit takas, että olisit se joka täyttää aiemmin mainitut vaatimukst. Koska mä tiedän että sä pystyisit siihen... olemaan se oikea mulle... jos vaan rakastaisit.
Mutta eihän sitä voi vaan pakottaa ihmistä rakastamaan. Ei edes itseään, vaikka kuinka yrittäisi. Enkä mä halua sun yrittävän jos se ei tapahdu luonnostaan, sillä muuten se vaan satuttais meitä molempia.
Mulla on ikävä <3
Myös sua, perhonen... tosi ikävä.
tiistai 3. kesäkuuta 2014
I need someone...
1. ...who I love more than life.
2. ...who would love me as much.
3. ...who would want to know everything about me.
4. ...who could handle it.
5. ...who would want same things as me (in life).
Is this really too much to ask?
Sorry for my shitty english.
2. ...who would love me as much.
3. ...who would want to know everything about me.
4. ...who could handle it.
5. ...who would want same things as me (in life).
Is this really too much to ask?
Sorry for my shitty english.
torstai 29. toukokuuta 2014
Huokauksia pimeään...
Saadakseen minut rakastumaan itseesi, sinun täytyisi olla täydellinen minulle... se ei ole kovin vaikeaa, kunhan olet vain oma itsesi kaikkine unelminesi, pelkoinesi ja epävarmuuksinesi.
Vaikeaa tästä tekee se, että sinun pitäisi tavata minut kun toivon sinun tulevan, vaikka se olisi kuinka epätodennäköistä. Esimerkkinä ne miljoonat kerrat kun talsin öisin yksinäni katuja pitkin, tai ne tuhannet kerrat täydessä bussissa kun viereeni ei halua istua kukaan, vaikka olen nostanut laukkuni syliin tehdäkseni tilaa. Sinun pitäisi olla se yksi ainut ihminen, kuka näkee ulkokuoreni läpi, sieluuni.
Sinun pitäisi rakastua minuun.
Ehkä, kenties tapaan sinut saaressa, jonne lähden telttailemaan yksin. Päivän viimeinen lautta olisi jo lähtenyt ja saaressa olisi vain sinä minun lisäkseni... näkisit telttani ja ajattelisit jättää sen rauhaan, mutta sitten huomaisit minut, ja minä sinut. Me söisimme ja juttelisimme pitkälle yöhön...
Kertoisit nimesi, ja sillä hetkellä minä tietäisin.
Vaikeaa tästä tekee se, että sinun pitäisi tavata minut kun toivon sinun tulevan, vaikka se olisi kuinka epätodennäköistä. Esimerkkinä ne miljoonat kerrat kun talsin öisin yksinäni katuja pitkin, tai ne tuhannet kerrat täydessä bussissa kun viereeni ei halua istua kukaan, vaikka olen nostanut laukkuni syliin tehdäkseni tilaa. Sinun pitäisi olla se yksi ainut ihminen, kuka näkee ulkokuoreni läpi, sieluuni.
Sinun pitäisi rakastua minuun.
Ehkä, kenties tapaan sinut saaressa, jonne lähden telttailemaan yksin. Päivän viimeinen lautta olisi jo lähtenyt ja saaressa olisi vain sinä minun lisäkseni... näkisit telttani ja ajattelisit jättää sen rauhaan, mutta sitten huomaisit minut, ja minä sinut. Me söisimme ja juttelisimme pitkälle yöhön...
Kertoisit nimesi, ja sillä hetkellä minä tietäisin.
maanantai 26. toukokuuta 2014
Love Never Felt So Good
kello 8:32 Olenko mä aikaisin hereillä vai kenties valvonut myöhään... siinäpä vasta kysymys :3
Pää on vähän muussina, ja aivot lennelly jonnekki, eli älkää odottako kovin fiksua tekstiä! Taisin tänään keksiä aika täydellisen rakkaustarinan <3 Ihan siis vaan sellaisen pienen fantasian, jonka kirjoitin satumuotoon jo kauan sitten... mutta siis tavallaan keksin sen tänään, tai no kaksi päivää sitten KOSKA tein siitä itteni keksimän tarinan, eikä vaan jotain kopiota...
On hyvin vaikea selittää mitä siinä tapahtuu, paljastamatta koko tarinaa, mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että kauan erossa olleet löytää taas toisensa miljoonien vuosien jälkeen synnyttyään uudestaan... ja sitten ne uhmaa kaikkia sääntöjä ja tabuja ollakseen yhdessä :)
Ihanaa päivää kaikille!!! ja muistakaa halata tänään niitä keistä välitätte <3
Pää on vähän muussina, ja aivot lennelly jonnekki, eli älkää odottako kovin fiksua tekstiä! Taisin tänään keksiä aika täydellisen rakkaustarinan <3 Ihan siis vaan sellaisen pienen fantasian, jonka kirjoitin satumuotoon jo kauan sitten... mutta siis tavallaan keksin sen tänään, tai no kaksi päivää sitten KOSKA tein siitä itteni keksimän tarinan, eikä vaan jotain kopiota...
On hyvin vaikea selittää mitä siinä tapahtuu, paljastamatta koko tarinaa, mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että kauan erossa olleet löytää taas toisensa miljoonien vuosien jälkeen synnyttyään uudestaan... ja sitten ne uhmaa kaikkia sääntöjä ja tabuja ollakseen yhdessä :)
Ihanaa päivää kaikille!!! ja muistakaa halata tänään niitä keistä välitätte <3
maanantai 19. toukokuuta 2014
Toisten Onni
Miksen voi vaan olla ilonen siitä mitä muilla on? Miksi pitää aina vaan muistaa ettei mulla ole sitä, ja olla siksi surullinen...
Miksi se olen aina minä, kuka rakastuu epätoivosesti johonkin ihmiseen, ja jää aina yksin haaveilemaan...? Nään kuinka muut vaan löytää ihania ihmisiä sattumalta mistä vaan, ja mä kun en pysty olemaan kenenkään kanssa jos en ole näin rakastunu ensiksi... en pysty olemaan vakavasti.
Oon se yksinäinen pikkutyttö, joka ei edes menny lukioon...
Täystuho vailla tulevaisuutta...
Oon pettymys kaikille...
Nobody...
Miksi se olen aina minä, kuka rakastuu epätoivosesti johonkin ihmiseen, ja jää aina yksin haaveilemaan...? Nään kuinka muut vaan löytää ihania ihmisiä sattumalta mistä vaan, ja mä kun en pysty olemaan kenenkään kanssa jos en ole näin rakastunu ensiksi... en pysty olemaan vakavasti.
Oon se yksinäinen pikkutyttö, joka ei edes menny lukioon...
Täystuho vailla tulevaisuutta...
Oon pettymys kaikille...
Nobody...
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Surullisten Rakkauslaulujen Ilta
Tänään oli kaunis päivä... tapasin hyvin vanhoja ystäviäni pitkästä aikaa, ja jaoin pikku salaisuuteni heidän kanssaan. Sitten ajoin kotiin, takaisin tähän tyhjyyteen, jonka pelkäsin taas kohtaavani, kun asiat eivät sujuneetkaan niin nopeasti kuin odotin ja toivoin...
Astronaut, Simple Planilta kuvaa aika hyvin tunnetta joka täyttää koko turvonneen kehoni. En muista näyttäneeni näin rumalta viikkoja sitten. vai olinko sokea sille mitä minusta on tullut? - lihava
Pelkään että miehelle, kenestä pidän, on sattunut jotain. On vain sellainen tunne... siitä päivästä lähtien kun alkoi tuntua siltä, en ole kuullut hänestä mitään, edes toisten ihmisten kautta. Toivon että hän ottaisi yhteyttä edes johonkin yhteiseen tuttuumme.
Pitäisi löytää työ, ja saada rahaa... ja maksaa velat ja alkaa kuntoilla ja venytellä. Ennen kaikki tämä oli niin helppoa. Pitäisi korjata kevari, jonka onnistuin jo rikkomaan huolimatta siitä että ostin sen vasta edellispäivänä, pitäisi etsiä ihmisiä ympärilleni, ketkä tukisivat minua, ja mennä vihdoin sinne kammottavalle hammaslääkärille... Pitäisi oppia rakastamaan häntä sillä tavalla kuin hän sitä tarvitsee, eikä näin itsekkäästi, melkein vain toivoen häntä omakseni.
Exänikin on jo jatkanut elämäänsä, ei ole ketään kelle puhua... vaikka olen iloinen, ettei hän ole enää surullinen, silti se tuntuu jotenkin haikealta. Hän ei enää tarvitse minua.
My lovely Matthias, If you somehow happen to read this... I just want you to know that I don't know what I should do, but I care about you... SO MUCH! I could say, I love you. I'd want you to know it, but I don't want to make you feel uncomfortable, so I don't talk to you. ...but I have written all kind of things for you, I have just never send them...
Sorry for my horrible english... I wish I could talk to you.
Laulut joita hyräilen tuuleen tänä yönä... toivon niiden löytävän luoksesi. Ei kertoakseen kuinka huono olo minulla on nyt, vaan kuiskuttaakseen korvaasi kuinka tunnen sinua kohtaan. Kuinka saat huonon oloni hälvenemään noilla uskomattoman kauniilla silmilläsi. Haluan että tiedät, vaikkei mitään olisikaan tehtävissä, ja toivon että olet onnellinen, ja että sinulla on kaikki hyvin. Tulisitpa pian...
Astronaut, Simple Planilta kuvaa aika hyvin tunnetta joka täyttää koko turvonneen kehoni. En muista näyttäneeni näin rumalta viikkoja sitten. vai olinko sokea sille mitä minusta on tullut? - lihava
Pelkään että miehelle, kenestä pidän, on sattunut jotain. On vain sellainen tunne... siitä päivästä lähtien kun alkoi tuntua siltä, en ole kuullut hänestä mitään, edes toisten ihmisten kautta. Toivon että hän ottaisi yhteyttä edes johonkin yhteiseen tuttuumme.
Pitäisi löytää työ, ja saada rahaa... ja maksaa velat ja alkaa kuntoilla ja venytellä. Ennen kaikki tämä oli niin helppoa. Pitäisi korjata kevari, jonka onnistuin jo rikkomaan huolimatta siitä että ostin sen vasta edellispäivänä, pitäisi etsiä ihmisiä ympärilleni, ketkä tukisivat minua, ja mennä vihdoin sinne kammottavalle hammaslääkärille... Pitäisi oppia rakastamaan häntä sillä tavalla kuin hän sitä tarvitsee, eikä näin itsekkäästi, melkein vain toivoen häntä omakseni.
Exänikin on jo jatkanut elämäänsä, ei ole ketään kelle puhua... vaikka olen iloinen, ettei hän ole enää surullinen, silti se tuntuu jotenkin haikealta. Hän ei enää tarvitse minua.
My lovely Matthias, If you somehow happen to read this... I just want you to know that I don't know what I should do, but I care about you... SO MUCH! I could say, I love you. I'd want you to know it, but I don't want to make you feel uncomfortable, so I don't talk to you. ...but I have written all kind of things for you, I have just never send them...
Sorry for my horrible english... I wish I could talk to you.
Laulut joita hyräilen tuuleen tänä yönä... toivon niiden löytävän luoksesi. Ei kertoakseen kuinka huono olo minulla on nyt, vaan kuiskuttaakseen korvaasi kuinka tunnen sinua kohtaan. Kuinka saat huonon oloni hälvenemään noilla uskomattoman kauniilla silmilläsi. Haluan että tiedät, vaikkei mitään olisikaan tehtävissä, ja toivon että olet onnellinen, ja että sinulla on kaikki hyvin. Tulisitpa pian...
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Nepal
Mä taisin rakastua <3
Löysin jonku, joka sai mut unohtamaan täysin kaikki muut ja huoleni. Tää mies tuskin huomasikaan mua ennen kun viimeisenä päivänä, jolloin juuri ennen kuin se lähti... suutelin sitä.
Kirjotin ajatukseni tavallaan laulun sanoiks, ja mulla on niihin melodiakin, mutta en voi mitenkään kirjottaa sitä ylös... eli täs nyt tällanen pieni runontapanen sitte:
Löysin jonku, joka sai mut unohtamaan täysin kaikki muut ja huoleni. Tää mies tuskin huomasikaan mua ennen kun viimeisenä päivänä, jolloin juuri ennen kuin se lähti... suutelin sitä.
Kirjotin ajatukseni tavallaan laulun sanoiks, ja mulla on niihin melodiakin, mutta en voi mitenkään kirjottaa sitä ylös... eli täs nyt tällanen pieni runontapanen sitte:
You Are My Hopeless Dream,
We Will Never Be
What I Would Want Us To Be
But Still in The Corner Of My Mind
I Think That The Nobody Belonging Nowhere, I am
Could Maybe Some Day Belong With
You <3
(Ikävä kyllä se mies painii täysin eri sarjassa kun mä, ja sain tietää että se on sitäpaitsi tavannu jonkun)
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
The man From my Dreams And Nightmares
En ole vähään aikaan kirjoittanut, mutta se ei tarkoita, etteikö mitään olisi sinä aikana tapahtunut... itseasiassa päinvastoin. Olen saanut paljon selville, tiedän nyt sen varran, että voin sanoa, että se todella tapahtui. Olin oikeassa koko ajan, eivätkä muistonikaan ole vääriä.
Ala-aste opettajani kertoi erikoisesta käytöksestäni ollessani pienempi. Ja sain tietää lisää vanhemmiltani. He eivät tiedä että tutkin jotain, eivätkä voi aavistaakkaan mitään tällaista, mutta eräs vanhojen valokuvien katselu tuokio helpotti asioiden kyselemistä. Ja siten myös niiden selvittämistä.
Tiedän nyt varmaksi sen, minkä jo aijemmin muistin: ensitapaamisemme. Lisäksi on muitakin tapahtumia, jotka pystyn nyt sanomaan varmoiksi. Tiedän että hän vei minulta neitsyyteni... yksi asia vain on jäänyt vaivaamaan mieltäni.
En tiedä tarkalleen KUKA hän oli?!
Minulla on kovin outoja tunteita tätä miestä kohtaan. En vihaa häntä. Enemmänkin kaipaan, tai ikään kuin olisin joskus ikävöinyt häntä, ja nyt vanha tunne olisi noussut ruosteisena pintaan. En osaa sitä paremmin selittää. Haluan puhua hänelle. Haluan nähdä hänen kasvonsa, jotka peittyvät varjoihin unissani. Haluan tietää miltä ne todella näyttävät! Ja haluan tietää tasan tarkkaan sen syyn, miksi hän teki minulle näin!? Miksi hän saa minut tuntemaan näin? Mitä tarkalleen tapahtui? Tunnenko hänet jostain muualtakin? Ja jos tunnen, niin mistä?
Liikaa kysymyksiä! Enkä voi vastata niihin yksin.
Päiväkirjani sanoo että hän rakasti minua. Mitä jos minäkin olin hiukan ihastunut?
En ymmärrä tätä.
Antaa olla.
Kaikki selviää myöhemmin.
(niin ainakin vakuutan itselleni)
Ala-aste opettajani kertoi erikoisesta käytöksestäni ollessani pienempi. Ja sain tietää lisää vanhemmiltani. He eivät tiedä että tutkin jotain, eivätkä voi aavistaakkaan mitään tällaista, mutta eräs vanhojen valokuvien katselu tuokio helpotti asioiden kyselemistä. Ja siten myös niiden selvittämistä.
Tiedän nyt varmaksi sen, minkä jo aijemmin muistin: ensitapaamisemme. Lisäksi on muitakin tapahtumia, jotka pystyn nyt sanomaan varmoiksi. Tiedän että hän vei minulta neitsyyteni... yksi asia vain on jäänyt vaivaamaan mieltäni.
En tiedä tarkalleen KUKA hän oli?!
Minulla on kovin outoja tunteita tätä miestä kohtaan. En vihaa häntä. Enemmänkin kaipaan, tai ikään kuin olisin joskus ikävöinyt häntä, ja nyt vanha tunne olisi noussut ruosteisena pintaan. En osaa sitä paremmin selittää. Haluan puhua hänelle. Haluan nähdä hänen kasvonsa, jotka peittyvät varjoihin unissani. Haluan tietää miltä ne todella näyttävät! Ja haluan tietää tasan tarkkaan sen syyn, miksi hän teki minulle näin!? Miksi hän saa minut tuntemaan näin? Mitä tarkalleen tapahtui? Tunnenko hänet jostain muualtakin? Ja jos tunnen, niin mistä?
Liikaa kysymyksiä! Enkä voi vastata niihin yksin.
Päiväkirjani sanoo että hän rakasti minua. Mitä jos minäkin olin hiukan ihastunut?
En ymmärrä tätä.
Antaa olla.
Kaikki selviää myöhemmin.
(niin ainakin vakuutan itselleni)
Miksi Rikoit Lupauksesi? Minne Sinä Lähdit?
Tumma hahmo lähestyy huoneen poikki, tiedän että se on hän, ja minua pelottaa. Hänellä on taas sellainen ilme... tänään jotain pahaa tapahtuu. Jotain, joka lukitaan ikuisiksi ajoiksi näiden suljettujen ovien taa. Eikä salaisuutta päästetä pakenemaan enää koskaan. Ei edes hiukan, ei edes yhtä pientä kuiskausta tuuleen.
Hän on kiltti, tiedän että hän on... mutta ei tänään. Tänään hän vain haluaa tehdä asioita, joista minun ei pitäisi vielä edes tietää. Asioita, joita en ymmärrä, mutta jotka tuntuvat niin kummallisilta. Hän haluaa koskea kielellään omaani, ja painautua minua vasten. Olen vasta lapsi, ja hän jo aikuinen mies. En ymmärrä, mutta hän sanoo tekevänsä sen koska olen niin kaunis hänen silmissään. Ja koska hän rakastaa minua aina.
Pedofiili rakastaa AINA.
sanat, jotka raapustin päiväkirjaani ollessani vasta viisi vuotias. En ymmärrä merkitystä niiden takana, enkä muista hänen kasvojaan, mutta jos sinä, minun rakas pedofiilini luet tätä nyt, tiedä, että näen hahmosi edelleen unissani, ja tuntisin sen tuoksun missä vain. Jos koskaan enää tapaamme haluan tietää...
...miksi?
Hän on kiltti, tiedän että hän on... mutta ei tänään. Tänään hän vain haluaa tehdä asioita, joista minun ei pitäisi vielä edes tietää. Asioita, joita en ymmärrä, mutta jotka tuntuvat niin kummallisilta. Hän haluaa koskea kielellään omaani, ja painautua minua vasten. Olen vasta lapsi, ja hän jo aikuinen mies. En ymmärrä, mutta hän sanoo tekevänsä sen koska olen niin kaunis hänen silmissään. Ja koska hän rakastaa minua aina.
Pedofiili rakastaa AINA.
sanat, jotka raapustin päiväkirjaani ollessani vasta viisi vuotias. En ymmärrä merkitystä niiden takana, enkä muista hänen kasvojaan, mutta jos sinä, minun rakas pedofiilini luet tätä nyt, tiedä, että näen hahmosi edelleen unissani, ja tuntisin sen tuoksun missä vain. Jos koskaan enää tapaamme haluan tietää...
...miksi?
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Lonley Ghost
Oon kuunnellu radiota koko päivän... ihan vaan että joku puhuis mulle.
Oon piirtäny ihmisten kuvia... jotta näkisin jonkun hymyilevän.
Oon ollut yksin.
...
Oon piirtäny ihmisten kuvia... jotta näkisin jonkun hymyilevän.
Oon ollut yksin.
...
lauantai 15. helmikuuta 2014
Anteeksi, taas samaa paskaa...
Olen jo aika varma, ettei Susi liity tähän juttuun yhtään mitenkään...
Oon ollu jotain 5 vuotias tai enemmän, kun nää jutut on tapahtunu, eli se ei ois voinu olla susi.
Mä sain vastauksen ala-aste opettajaltani, se selvensi vähän ajatuksia. Se kerto siitä, kuinka oon jo tosi pienenä kertonu sille haluavani muuttaa pois kotoa, ja kuinka oon ollu tosi yksinäinen jo silloin, ja yrittäny peitellä sitä. Viestin luettuani mulle tuli sellanen flashback, tilanteesta, jossa se, kuka ikinä olikaan, kuiskas mulle hämärässä, että kukaan ei voi ikinä rakastaa mua niin kuin se ite.
En sitte tiiä, oisinko sitte ollu jotenki ihastunu siihen myös? Ei viisvuotiaan itteni mielenliikkeistä oikein voi tajuta enää mitään. Paitsi sen minkä muistan, ja en muista kovin paljoa...
Mä meen ehkä tapaamaan sitä opettajaa, jos sillä on aikaa nähä.
Luultavasti kirjottelen sitten taas lisää..
Kiitos kaikki ihanat, jotka jaksatte kuunnella mua <3
Oon ollu jotain 5 vuotias tai enemmän, kun nää jutut on tapahtunu, eli se ei ois voinu olla susi.
Mä sain vastauksen ala-aste opettajaltani, se selvensi vähän ajatuksia. Se kerto siitä, kuinka oon jo tosi pienenä kertonu sille haluavani muuttaa pois kotoa, ja kuinka oon ollu tosi yksinäinen jo silloin, ja yrittäny peitellä sitä. Viestin luettuani mulle tuli sellanen flashback, tilanteesta, jossa se, kuka ikinä olikaan, kuiskas mulle hämärässä, että kukaan ei voi ikinä rakastaa mua niin kuin se ite.
En sitte tiiä, oisinko sitte ollu jotenki ihastunu siihen myös? Ei viisvuotiaan itteni mielenliikkeistä oikein voi tajuta enää mitään. Paitsi sen minkä muistan, ja en muista kovin paljoa...
Mä meen ehkä tapaamaan sitä opettajaa, jos sillä on aikaa nähä.
Luultavasti kirjottelen sitten taas lisää..
Kiitos kaikki ihanat, jotka jaksatte kuunnella mua <3
perjantai 14. helmikuuta 2014
Maailma Puhaltaa
Mulla ois aikaa...
ois aikaa rakastaa,
tehdä mitä haluan ja kiertää maailmaa.
Siis miksen lähtisi jo huomenna?
Kaikki muu vois odottaa...
Mä oon alkanu kaivaa syvemmälle meinneisyyteeni, laitoin viestin mun ala-aste opettajalle, ja luin vanhoja päiväkirjoja... Mä tiesin jo valmiiks etten ehkä pidä siitä, mitä löydän, ja tähän mennessä kaikki mitä oon saanu selville, on aina vaan enemmän vakuuttanu mua siitä että jotain on todella tapahtunu.
Ja jos asia on näin, haluun tietää kuka se oli, ja ettiä sen käsiini. En niinkään mennäkseni raivoamaan sille, tai vaatimaan sitä vastuuseen teoistaan. (Mun elämän sotkemisesta.) Vaan haluisin tietää miksi. Miksi minä? Miksi silloin, ja miksi se lähti pois? Haluaisin myös tietää miten? ja tarkalleen milloin?
Rakastiko se todella mua niinkuin mun päiväkirjassa lukee,
vai olinko vain yksi muiden joukossa?
Eikä tää oo ainut asia mukä mun mieltä painaa... mulla on taas yksi kaveri, se "Norppa", ja musta tuntuu, että se on melkein sekoamassa. Sillä on rakkaushuolia, ja tiedän omasta kokemuksesta, mihin se tilanne, johon Norppa on itsensä hommannu, johtaa... Jonkun sydän tulee särkymään. Mutta ehkä se ei ole Norpan sydän, tai ehkä se kestää sen. Mä tiedän että itse en kestäis.
Tuntuu että vois karata jonnekkin. Pakata laukkunsa ja lähteä maailmalle vähän selvittämään ajatuksiaan. Mutta ehkä mä kuitenkin odotan sitä 18-vuotis päivää, ja meen vasta sitten. Ettei tuu ongelmia...
Ja pidän vielä salaisuuteni. Se on kuitenkin liian kamala asia, enkä ole vielä valmis jakamaan sitä.
ois aikaa rakastaa,
tehdä mitä haluan ja kiertää maailmaa.
Siis miksen lähtisi jo huomenna?
Kaikki muu vois odottaa...
Mä oon alkanu kaivaa syvemmälle meinneisyyteeni, laitoin viestin mun ala-aste opettajalle, ja luin vanhoja päiväkirjoja... Mä tiesin jo valmiiks etten ehkä pidä siitä, mitä löydän, ja tähän mennessä kaikki mitä oon saanu selville, on aina vaan enemmän vakuuttanu mua siitä että jotain on todella tapahtunu.
Ja jos asia on näin, haluun tietää kuka se oli, ja ettiä sen käsiini. En niinkään mennäkseni raivoamaan sille, tai vaatimaan sitä vastuuseen teoistaan. (Mun elämän sotkemisesta.) Vaan haluisin tietää miksi. Miksi minä? Miksi silloin, ja miksi se lähti pois? Haluaisin myös tietää miten? ja tarkalleen milloin?
Rakastiko se todella mua niinkuin mun päiväkirjassa lukee,
vai olinko vain yksi muiden joukossa?
Eikä tää oo ainut asia mukä mun mieltä painaa... mulla on taas yksi kaveri, se "Norppa", ja musta tuntuu, että se on melkein sekoamassa. Sillä on rakkaushuolia, ja tiedän omasta kokemuksesta, mihin se tilanne, johon Norppa on itsensä hommannu, johtaa... Jonkun sydän tulee särkymään. Mutta ehkä se ei ole Norpan sydän, tai ehkä se kestää sen. Mä tiedän että itse en kestäis.
Tuntuu että vois karata jonnekkin. Pakata laukkunsa ja lähteä maailmalle vähän selvittämään ajatuksiaan. Mutta ehkä mä kuitenkin odotan sitä 18-vuotis päivää, ja meen vasta sitten. Ettei tuu ongelmia...
Ja pidän vielä salaisuuteni. Se on kuitenkin liian kamala asia, enkä ole vielä valmis jakamaan sitä.
tiistai 11. helmikuuta 2014
P E L O T T A A !
Mä haluaisin kertoa teille jotain, sellaisen asian, joka on vaivannu mua jo pari vuotta, ja aina vaan vahventunu sitä myöten kun oon tullu vanhemmaks... Mutta se on niin kamala, etten melkein haluu myöntää sitä ees ittelleni. Se on ehkä suurin vika mikä mussa on, ja uskokaa pois, mussa on kourallinen, ei vaan sylillinen, ihan hirveän suuria vikoja...
(Myönsin sen jutun ittellenikin vasta, kun kirjotin teille sen Susi jutun aijemmin...)
En tiedä uskallanko kertoa.. jos joku haluaa tietää, kommentoikaa tähän jotain. Tiiän että mun pitäs kertoa se asia, saadakseni sen pois päästäni, mutta en uskalla vaan kertoa. Sovitaan niin että jos saan yhen kommentin, jossa lukee että joku haluaa tietää sen asian, niin kirjotan siitä teille... mutta älkää kommentoiko jos ette haluu tietää.. se on aika kamala asia. Se on SAIRAS asia.
Se ei ehkä kuulosta niin pahalta, mutta se on niin... se on mun alitajunnassa 24/7 niin, että nään siitä uniakin... :( anteeks, turha postaus... mä vaan, se on saanu mut halveksumaan itteäni, ja ihan sama en ees tiiä :/
(Myönsin sen jutun ittellenikin vasta, kun kirjotin teille sen Susi jutun aijemmin...)
En tiedä uskallanko kertoa.. jos joku haluaa tietää, kommentoikaa tähän jotain. Tiiän että mun pitäs kertoa se asia, saadakseni sen pois päästäni, mutta en uskalla vaan kertoa. Sovitaan niin että jos saan yhen kommentin, jossa lukee että joku haluaa tietää sen asian, niin kirjotan siitä teille... mutta älkää kommentoiko jos ette haluu tietää.. se on aika kamala asia. Se on SAIRAS asia.
Se ei ehkä kuulosta niin pahalta, mutta se on niin... se on mun alitajunnassa 24/7 niin, että nään siitä uniakin... :( anteeks, turha postaus... mä vaan, se on saanu mut halveksumaan itteäni, ja ihan sama en ees tiiä :/
maanantai 10. helmikuuta 2014
Ujon tytön Rakkauskirje
Koko tämän ajan olen vain haikaillut unelmien prinssini perään... ja nyt kun vihdoin lähdin maailmaan, etsimään sitä oikeaa, tajusin, että se olikin ollut koko ajan siinä lähelläni. Pitänyt minusta huolta, ja rakastanut. Ominaisuudet, joita olin haikaillut muualta, löytyvät kyllä supermiehestä... hän vain ei osaa puhua tunteistaan. Mutta toisaalta enhän minäkään ole ääneen kertonut.
Olemme ujoja molemmat. Hänellä on autot ja minulla piirrustukset. Olemme taiteilijoita molemmat.
Vasta nyt tajusin kuinka häntä rakastan. Nyt kun meinasin omaa typeryyttäni menettää hänet.
Muutin takaisin lapsuuskotiin, ja tajusin, etten edes halua enää muita. Hän on täydellinen minulle. Hän on minun, ja minä hänen. Hommaan sen ajokortin, ja hygieeniapassin, ja muutan takaisin!
Kaikki epäselvät tunteeni katosivat yhdessä illassa. Jäi vain valtava ikävä hänen luokseen, ja lämmin tunne rintaan, niistä sanoista, jotka hän vihdoin uskalsi kertoa.
Niksu <3 jos luet tän joskus, ikinä, haluun vaan kertoa, että oot mulle supermies :) Ja mä rakastan sua ihan valtavasti!
Olemme ujoja molemmat. Hänellä on autot ja minulla piirrustukset. Olemme taiteilijoita molemmat.
Vasta nyt tajusin kuinka häntä rakastan. Nyt kun meinasin omaa typeryyttäni menettää hänet.
Muutin takaisin lapsuuskotiin, ja tajusin, etten edes halua enää muita. Hän on täydellinen minulle. Hän on minun, ja minä hänen. Hommaan sen ajokortin, ja hygieeniapassin, ja muutan takaisin!
Kaikki epäselvät tunteeni katosivat yhdessä illassa. Jäi vain valtava ikävä hänen luokseen, ja lämmin tunne rintaan, niistä sanoista, jotka hän vihdoin uskalsi kertoa.
Niksu <3 jos luet tän joskus, ikinä, haluun vaan kertoa, että oot mulle supermies :) Ja mä rakastan sua ihan valtavasti!
torstai 6. helmikuuta 2014
Perus Tiistain ja Sunnuntain Välinen Yö
Tänään on soinu juomalaulut päässä,
Elastinen: Loppuviikko feat. Uniikki, TPH, Tasis & Spekti
Spekti - Mogausmehuu feat. Tasis
Spekti - Juomalaulu feat Tasis
ja
Lord Est - Hanat Auki feat. Spekti
enkä oo ees juonu, vaan kuluttanu aikaa kipeenä kotona... on kyllä pää sekasin, kuin ois kännis :) (tai no en oo ikinä ollu... mutta voin arvata, että tältä se laskuhumala tuntuu) Enkä mä ees kuuntele tällasta musaa yleensä!! Mutta vaihtelu virkistää, kai? Ainaki biisien sanat saa hyvälle tuulelle. On aika ovelasti riimitelty ;)
Ei mulla muuta tällä kertaa, synttäreitä odotellessa...
Oispa kiva jos joku lähtis esittelee mulle Helsingin yöelämää sitte hiihtolomalla :)
Elastinen: Loppuviikko feat. Uniikki, TPH, Tasis & Spekti
Spekti - Mogausmehuu feat. Tasis
Spekti - Juomalaulu feat Tasis
ja
Lord Est - Hanat Auki feat. Spekti
enkä oo ees juonu, vaan kuluttanu aikaa kipeenä kotona... on kyllä pää sekasin, kuin ois kännis :) (tai no en oo ikinä ollu... mutta voin arvata, että tältä se laskuhumala tuntuu) Enkä mä ees kuuntele tällasta musaa yleensä!! Mutta vaihtelu virkistää, kai? Ainaki biisien sanat saa hyvälle tuulelle. On aika ovelasti riimitelty ;)
Ei mulla muuta tällä kertaa, synttäreitä odotellessa...
Oispa kiva jos joku lähtis esittelee mulle Helsingin yöelämää sitte hiihtolomalla :)
keskiviikko 5. helmikuuta 2014
Yhden Illan Juttu
Sanat jotka sanon nyt... jääkööt ne menneisyyteen huomisen myötä.
Unohtukoot kaikki lupaukset, ja flirtit. Sillä ne eivät merkitse mitään.
Kaunis kielesi viettelee minut soinnullaan, ja huumaa jo valmiiksi
humaltuneen mieleni. Tahdon lähteä leikkimään kanssasi. Pelaamaan
aikuisten pelejä.
Sinä senkin seireeni. Lähdetään pois täältä!
Mutta tiedän.
Huomenna sairastun, tulen kipeäksi tämän päivän iloista, ja kadun
sinua. Koko kohtaamistamme. Olen jo poissa kun aukaiset väsyneet
silmäsi.
Ratsastan taksilla betoni viidakon poikki auringon nousuun...
Unohtukoot kaikki lupaukset, ja flirtit. Sillä ne eivät merkitse mitään.
Kaunis kielesi viettelee minut soinnullaan, ja huumaa jo valmiiksi
humaltuneen mieleni. Tahdon lähteä leikkimään kanssasi. Pelaamaan
aikuisten pelejä.
Sinä senkin seireeni. Lähdetään pois täältä!
Mutta tiedän.
Huomenna sairastun, tulen kipeäksi tämän päivän iloista, ja kadun
sinua. Koko kohtaamistamme. Olen jo poissa kun aukaiset väsyneet
silmäsi.
Ratsastan taksilla betoni viidakon poikki auringon nousuun...
maanantai 3. helmikuuta 2014
Susi Joka Melkein Söi Minut
Nyt kun tarkemmin ajattelen, minulla on ollut ihminen elämässäni, kenen voisi luulla tehneen sellaista. Mistä puhuin aiemmin, tekstissä: Entinen Elämä, vai Lapsuuden Trauma?
Sanotaan nyt miehen nimeksi vaikkapa: Susi. Hän on melkein 30 vuotta minua vanhempi.
Susi asui pienessä mökissä, yhden äidin kaverin pihassa, ja teki sille töitä. Se vaikutti mukavalta, hymyili ja leikki kanssani paljon. Mies on kuin ikuinen teini. Uskon tavanneeni hänet, ollessani noin seitsemän vuotias. Mutta siltä ajalta en muista melkein mitään.
Paitsi ne yölliset kohtaamiset, joista en ole kovin varma ovatko ne muistoja vai kenties vain mielikuvituksen tuotetta?
Mutta kun olin yksitoista. Lähdin äidin kanssa eräänlaiselle leirille, jonne tuli myös hänen ystäviään. Leirillä oli myös Susi. Hän vahti lapsia, ja oli jollain erikoisella tavalla kiinnostunut minusta.
Seuraava muisto ei ole välttämättä tapahtunut oikeasti.
Luulen, että kävimme isolla porukalla saunassa leirillä, ja jossain vaiheessa jäimme miehen kanssa kahdestaan pesuhuoneeseen. Hän halusi auttaa minua hiusten pesussa, ja nosti minut syliinsä. Kun muut tömistelivät tullessaan sisälle, mies livahti nopeasti saunaan. Pestyäni hiukset, menin myös takaisin saunaan, ja jostain syystä miehen viereen ylälauteelle. Ja siinä se... Ei kuulosta paljon miltään, mutta tilanteessa oli outo tunne.
Vuodelta kolmetoista, minulla on varmasti todellinen muisto hänestä.
Susi oli meillä, ja juhlimme jotain pienellä porukalla. Meillä oli muutama äidin kaveri, ja he joivat pari saunakaljaa jokainen. Kaikki paitsi Susi, joka veti kunnon kännit. Hän kommentoi minulle jotain paidastani, ja siitä, kun vedin sitä alaspäin. Kun istuin sohvalle hänen vereensä, mies kuiskasi minulle korvaani, että panisi minua, jos olisin vain hieman vanhempi. Sitten hän sekoili muutakin, ja lopulta isäni heitti hänet ulos.
Mutta Susi ei lähtenytkään kotiin, vaan jäi pihallemme. Hän huuteli jotain, ja sitten lopulta rauhottui ja istui tikapuiden alle, sinän viereen. Äiti käski minut nukkumaan, mutta kiipesinkin tikkaita alas, Suden luo. Puhuimme pitkään jostain, ja hän suuteli minua. Kiipesin lopulta takaisin ylös, ja kävin nukkumaan.
Unohdimme molemmat tapahtuneen, ja mies kävi aamulla pyytämässä anteeksi vanhemmiltani. (Siis siitä vain että oli riehunut, eihän vanhempani tienneet muusta.)
Sitten. Ollessani 14, jotain outoa tapahtui. Minä olin koko vuoden niin sekaisin perhosen lähdöstä, etten ole jälkeenpäin edes ajatellut koko Sutta. Eikä minulle Perhosen takia varmaankaan tullut koko mies mieleen kuin vasta nyt.
Tarkoitan vain, että vuonna 14, liikuin aika paljonkin vanhempien miesten kanssa, enkä siis ajatellut että Susi olisi ollut mitenkään poikkeus.
Vaikka nyt kun mietin, niin hän todellakin oli jotain erillaista. Sillä minä tunsin hänet ennalta.
Me olimme melko läheisiä toisillemme, hyviä ystäviä silloin. Kerroin hänelle asioista. Kuten esim. perhosesta, silloin kun en luottanut muihin, ja hän olikin luottamukseni arvoinen. Ainakin suurimmilta osin.
Kesällä näimme toisemme taas kerran leirillä, joka tällä kertaa järjestettiin äidin ystävän maatilalla. Leirin lopulla oli juhlat, joissa mies veti taas muutaman kaljan liikaa, ja me päädyimme hänen telttaansa kahdestaan aamuyön tunneilla. Tälläkertaa kohtaaminen ei jäänyt pelkkään suudelmaan.
Aamulla kömmin ulos teltasta, ja valehtelin äidille, olleeni aamukävelyllä, hevosten luona. Hän uskoi sen, niinkuin aina kaikki muutkin tekosyyni.
Sama vuosi... muutama viikko ennen uuttavuotta, minä sain tietää viesteistä, jotka Susi on lähettänyt veljelleni. Niissä hän pyysi numeroani, ja käski veljeäni kertomaan minulle terveiset humalaiselta telttamieheltä. Näin jopa viestin, jossa hän väitti olevansa rakastunut.
Minä kopioin numeron veljeni puhelimesta, ja otin yhteyttä. Tapailimme viikon ajan lähes joka päivä hänen asunnollaan. En halua kertoa siitä yksityiskohtia, mutta minulla oli ihanaa hänen kanssaan. Tuntui pitkästä aikaa kuin joku taas välittäisi, kuten perhonen oli välittänyt.
Mutta taisin olla väärässä. Sillä uudenvuoden yönä, hän kai tajusi itse, mitä oli tekemässä. Kävelin lähes kuusi kilometriä paljain jaloin, hänen luokseen, ja olin lievästi sanoen sekaisin.
Mies käännytti minut ovella, ja pääsin kotiin pummaamalla kolikoita vastaantulijoilta. Bussissa, halusin tappaa itseni, olin typeränä luullut että hän välitti minusta. Pääsin kuitenkin yli, ja ajan myötä unohdin.
Hän lisäsi minut kaverikseen facebookissa kaksi vuotta sitten, mutta kun sanoin moi, hän vain totesi, ettei meidän pitäisi puhua, ja poisti minut taas. Silloin en enää ottanut tapausta henkilökohtaisesti. Ja sen enempää emme ole jutelleet yli kolmeen vuoteen.
Paitsi nyt. Eilen, aivan yllättäen, puhelimeeni saapui viesti: Moi, miten menee? t.Susi.
Puhuimme muutaman tekstarin verran, ja päätimme olla ystäviä.
En yhtään tiedä mitä tekisin. Välitän hänestä silti. Tai no olen vähän ihastunut. Mies on (tai oli ainakin) juoppo, ja teki kaiken tämän luultavasti kännissä. Hän ei ehkä ikinä pitänytkään minusta? Ja mitä tulee niihin lapsuuden ehkäpä muistoihin... haluaisin todella tietää tapahtuiko sellaista!? Mutten uskalla kysyä.
Kertokaa joku minulle, mitä pitää tehdä!
Sanotaan nyt miehen nimeksi vaikkapa: Susi. Hän on melkein 30 vuotta minua vanhempi.
Susi asui pienessä mökissä, yhden äidin kaverin pihassa, ja teki sille töitä. Se vaikutti mukavalta, hymyili ja leikki kanssani paljon. Mies on kuin ikuinen teini. Uskon tavanneeni hänet, ollessani noin seitsemän vuotias. Mutta siltä ajalta en muista melkein mitään.
Paitsi ne yölliset kohtaamiset, joista en ole kovin varma ovatko ne muistoja vai kenties vain mielikuvituksen tuotetta?
Mutta kun olin yksitoista. Lähdin äidin kanssa eräänlaiselle leirille, jonne tuli myös hänen ystäviään. Leirillä oli myös Susi. Hän vahti lapsia, ja oli jollain erikoisella tavalla kiinnostunut minusta.
Seuraava muisto ei ole välttämättä tapahtunut oikeasti.
Luulen, että kävimme isolla porukalla saunassa leirillä, ja jossain vaiheessa jäimme miehen kanssa kahdestaan pesuhuoneeseen. Hän halusi auttaa minua hiusten pesussa, ja nosti minut syliinsä. Kun muut tömistelivät tullessaan sisälle, mies livahti nopeasti saunaan. Pestyäni hiukset, menin myös takaisin saunaan, ja jostain syystä miehen viereen ylälauteelle. Ja siinä se... Ei kuulosta paljon miltään, mutta tilanteessa oli outo tunne.
Vuodelta kolmetoista, minulla on varmasti todellinen muisto hänestä.
Susi oli meillä, ja juhlimme jotain pienellä porukalla. Meillä oli muutama äidin kaveri, ja he joivat pari saunakaljaa jokainen. Kaikki paitsi Susi, joka veti kunnon kännit. Hän kommentoi minulle jotain paidastani, ja siitä, kun vedin sitä alaspäin. Kun istuin sohvalle hänen vereensä, mies kuiskasi minulle korvaani, että panisi minua, jos olisin vain hieman vanhempi. Sitten hän sekoili muutakin, ja lopulta isäni heitti hänet ulos.
Mutta Susi ei lähtenytkään kotiin, vaan jäi pihallemme. Hän huuteli jotain, ja sitten lopulta rauhottui ja istui tikapuiden alle, sinän viereen. Äiti käski minut nukkumaan, mutta kiipesinkin tikkaita alas, Suden luo. Puhuimme pitkään jostain, ja hän suuteli minua. Kiipesin lopulta takaisin ylös, ja kävin nukkumaan.
Unohdimme molemmat tapahtuneen, ja mies kävi aamulla pyytämässä anteeksi vanhemmiltani. (Siis siitä vain että oli riehunut, eihän vanhempani tienneet muusta.)
Sitten. Ollessani 14, jotain outoa tapahtui. Minä olin koko vuoden niin sekaisin perhosen lähdöstä, etten ole jälkeenpäin edes ajatellut koko Sutta. Eikä minulle Perhosen takia varmaankaan tullut koko mies mieleen kuin vasta nyt.
Tarkoitan vain, että vuonna 14, liikuin aika paljonkin vanhempien miesten kanssa, enkä siis ajatellut että Susi olisi ollut mitenkään poikkeus.
Vaikka nyt kun mietin, niin hän todellakin oli jotain erillaista. Sillä minä tunsin hänet ennalta.
Me olimme melko läheisiä toisillemme, hyviä ystäviä silloin. Kerroin hänelle asioista. Kuten esim. perhosesta, silloin kun en luottanut muihin, ja hän olikin luottamukseni arvoinen. Ainakin suurimmilta osin.
Kesällä näimme toisemme taas kerran leirillä, joka tällä kertaa järjestettiin äidin ystävän maatilalla. Leirin lopulla oli juhlat, joissa mies veti taas muutaman kaljan liikaa, ja me päädyimme hänen telttaansa kahdestaan aamuyön tunneilla. Tälläkertaa kohtaaminen ei jäänyt pelkkään suudelmaan.
Aamulla kömmin ulos teltasta, ja valehtelin äidille, olleeni aamukävelyllä, hevosten luona. Hän uskoi sen, niinkuin aina kaikki muutkin tekosyyni.
Sama vuosi... muutama viikko ennen uuttavuotta, minä sain tietää viesteistä, jotka Susi on lähettänyt veljelleni. Niissä hän pyysi numeroani, ja käski veljeäni kertomaan minulle terveiset humalaiselta telttamieheltä. Näin jopa viestin, jossa hän väitti olevansa rakastunut.
Minä kopioin numeron veljeni puhelimesta, ja otin yhteyttä. Tapailimme viikon ajan lähes joka päivä hänen asunnollaan. En halua kertoa siitä yksityiskohtia, mutta minulla oli ihanaa hänen kanssaan. Tuntui pitkästä aikaa kuin joku taas välittäisi, kuten perhonen oli välittänyt.
Mutta taisin olla väärässä. Sillä uudenvuoden yönä, hän kai tajusi itse, mitä oli tekemässä. Kävelin lähes kuusi kilometriä paljain jaloin, hänen luokseen, ja olin lievästi sanoen sekaisin.
Mies käännytti minut ovella, ja pääsin kotiin pummaamalla kolikoita vastaantulijoilta. Bussissa, halusin tappaa itseni, olin typeränä luullut että hän välitti minusta. Pääsin kuitenkin yli, ja ajan myötä unohdin.
Hän lisäsi minut kaverikseen facebookissa kaksi vuotta sitten, mutta kun sanoin moi, hän vain totesi, ettei meidän pitäisi puhua, ja poisti minut taas. Silloin en enää ottanut tapausta henkilökohtaisesti. Ja sen enempää emme ole jutelleet yli kolmeen vuoteen.
Paitsi nyt. Eilen, aivan yllättäen, puhelimeeni saapui viesti: Moi, miten menee? t.Susi.
Puhuimme muutaman tekstarin verran, ja päätimme olla ystäviä.
En yhtään tiedä mitä tekisin. Välitän hänestä silti. Tai no olen vähän ihastunut. Mies on (tai oli ainakin) juoppo, ja teki kaiken tämän luultavasti kännissä. Hän ei ehkä ikinä pitänytkään minusta? Ja mitä tulee niihin lapsuuden ehkäpä muistoihin... haluaisin todella tietää tapahtuiko sellaista!? Mutten uskalla kysyä.
Kertokaa joku minulle, mitä pitää tehdä!
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Supermies.
Supermies tarjosi minulle kodin, kun sitä tarvitsin.
Hän oli vuoden rakkaani, mutta se ei kestänytkään.
Kasvoimme erilleen, tiesin aina että näin kävivsi vielä.
Nyt kun on aika lähteä, en ehkä tahdokkaan.
Hän on hyvä, ja kiltti. Ei ehkä kovinkaan samallainen kuin minä,
mutta välitän miehestä kovasti. Vaikka sitten ystävänä.
Hän on sellainen minulle. Ystävä.
Ja olen varma että tulee ikävä,
mutta minun on mentävä.
Perhosen takia.
Ehkä vielä joskus supermies.
En lupaa mitään, mutta:
Ehkä vielä joskus...
Hyvästi.
Hän oli vuoden rakkaani, mutta se ei kestänytkään.
Kasvoimme erilleen, tiesin aina että näin kävivsi vielä.
Nyt kun on aika lähteä, en ehkä tahdokkaan.
Hän on hyvä, ja kiltti. Ei ehkä kovinkaan samallainen kuin minä,
mutta välitän miehestä kovasti. Vaikka sitten ystävänä.
Hän on sellainen minulle. Ystävä.
Ja olen varma että tulee ikävä,
mutta minun on mentävä.
Perhosen takia.
Ehkä vielä joskus supermies.
En lupaa mitään, mutta:
Ehkä vielä joskus...
Hyvästi.
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
Tunnetko Minut?
Jos katsot kaukaa, näytän kovin piikikkäältä, ja huomaat jo varmaan etten ole kuin muut.
Olen outo.
Jos silti uskaltaudut lähemmäksi huomaat, että olenkin pieni ja suloinen. Ehkä hieman ujokin otus. Enkä halua sinulle pahaa.
Ehkä kiinnostuksesi herää, ja haluat kurkistaa pintaa syvemmälle? Sinun on ansaittava luottamukseni.
Saatan antaa sinun nähdä villin puoleni. Sen joka antautuu kesäyön vietäväksi, ja heittäytyy käsivarsillesi, jos niin haluat.
Mutta siinä ei ole vielä kaikki. Et tiedä minusta vielä mitään. Ehkä niin on hyvä. Olla onnellisena hetken verran.
Mutta tiedä, että ennemmin tai myöhemmin karkaan luoltasi maailman tuulien riepoteltavaksi, ellet todella halua ymmärtää minua.
 |
| Yritin piirtää mun tunteen, joten anatomia vähän kärsi... |
Rohkeimmat matkaavat mieleni syövereihin.
En ole tavannut monta, ketkä uskaltaisivat ottaa askeleen sisimpääni.
Ja ne harvat jotka ovat lähteneet matkalle, ovat lähes
kaikki perääntyneet jo ensi metreillä.
He löytävät loputtoman myrskyn. Jota en saa laantumaan.
Ymmärrettävästi, kaikki eivät halua yrittää enää sen nähtyään.
Minä sanon heille:
Mutta sinä voisit saada sen tyyntymään.
Jos kerran uskalsit tänne saakka,
mikset taistelisi tietäsi myrskyn silmään.
Läpi lumen ja jään, läpi polttavan hiekan,
joka täyttää pyörteilevän ilman.
Vaeltaisit hurrikaanin tyyneen keskustaan.
Sieltä löytäisit minut. Todellisen minäni.
Pienen enkelin, joka joskus olin.
Painot nilkoissaan. Lasinen sydän säröillä.
Odottaen sitä, joka taistelisi tiensä tunteiden myrskyn läpi,
kestäisi kaikki sen iskut, ja vapauttaisi pienen enkelin.
Korjaisi sydämmen, ja sulkisi syliinsä.
Lentäisi kanssani.
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Entinen Elämä, vai Lapsuuden Trauma?
Mulle muistu mieleen jotain tosi häiritsevää, kun katselin vanhoja kuvia ittestäni. Kun olin lapsi, luulin jostain syystä että pedofiili olis ainut ihminen, kuka vois todella rakastaa mua. Häiritsevää tässä ajatuksessa oli varsinkin se että tiesin, mitä se sana tarkotti. Jo silloin, kun pari vuotta vanhemman serkun kanssa mietimme että raiskaus on varmasti jotain ruokaan liittyvää.
Lisäksi mulla on ollu aina, niin kauan kun muistan, sellasia muistoja, jotka ei oo voinu tapahtua mulle. Sellasia muistikuvia miehestä joka tekee mulle asioita. Tietyt hajut laukasee nää muistot. Mutten ennen oo ajatellu niissä olevan mitään todenperäisyyttä.
Näiden kummallisten tapahtumattomien tapahtumien lisäksi mulla on vain muutama asia, jotka mä oikeesti, itse muistan lapsuudestani. Sen lisäksi mulle on tietysti kerrottu kaikkea, ja mulla on vanhoja päiväkirjoja 6 vuotiaasta asti. Eli tiedän kyllä millainen olin, mutten muista mitä ajattelin silloin, tai minkälaisia ihmisiä minulla oli elämässäni. En muista edes parhaita ystäviäni kolmattatoista vuottani edeltävältä ajalta. Sen jälkeen muistan kaiken ihan normaalisti.
Mutta ehkä näin on kaikkien kohdalla, ja se liittyy jotenkin aikuistumiseen?!
Toisaalta kolmetoista vuotiaana tapasin vihdoin sielunkumppanini. Osa muistoisa on turhankin samallaisia hänen yöllisten vierailujensa kanssa. Ja tää ihminen, perhoseni, oltais luokiteltu pedofiiliks, jos me oltais jääty joskus kiinni. Onko sillä tekemistä asian kanssa?
...eka kerta hänen kanssaan ei sattunut...
Seuraava kysymys, mikä herää mielessäni on: Olenko adoptoitu?
Jos olen, se selittäisi paljon. Sen miksen näytä vähääkään perheeltäni, tai muilta sukulaisiltani. Uskokaa mua, mä olen kysynyt ulkopuolisilta. Se selittäis myös mun ajatukset siitä etten kuulu tänne, ja koko nuoruuteni kestäneen haluni karata, vaikkei ollut mitään syytä.
Orpona oleminen, tai lastnkodissa asuminen sopisivat outoihin muistoihini.
Mutta musta on kuvia, vauvana, sairaalassa, äidin sylissä. Olisko mahollista väärentää sellasta... ja mikä olisi motiivi?
Eikö olis helpompaa vain kertoa...
(Jos ymmärrän oikein), tää ongelma selviää Helmikuussa. Kun täytän vihdoin 18.
Vielä viimeinen ajatus. Mitä jos kaikki tapahtui? Mitä jos kaikki TODELLA tapahtui?? Meillä kotona, huoneessani. Mitä jos makean tuoksuinen mies kiipesi ikkunastani sisään, nukkuakseen vieressäni. Koskeakseen minua. Ollessani liian pieni edes ymmärtämään?
En voi uskoa että se olisi totta.
Lisäksi mulla on ollu aina, niin kauan kun muistan, sellasia muistoja, jotka ei oo voinu tapahtua mulle. Sellasia muistikuvia miehestä joka tekee mulle asioita. Tietyt hajut laukasee nää muistot. Mutten ennen oo ajatellu niissä olevan mitään todenperäisyyttä.
Näiden kummallisten tapahtumattomien tapahtumien lisäksi mulla on vain muutama asia, jotka mä oikeesti, itse muistan lapsuudestani. Sen lisäksi mulle on tietysti kerrottu kaikkea, ja mulla on vanhoja päiväkirjoja 6 vuotiaasta asti. Eli tiedän kyllä millainen olin, mutten muista mitä ajattelin silloin, tai minkälaisia ihmisiä minulla oli elämässäni. En muista edes parhaita ystäviäni kolmattatoista vuottani edeltävältä ajalta. Sen jälkeen muistan kaiken ihan normaalisti.
Mutta ehkä näin on kaikkien kohdalla, ja se liittyy jotenkin aikuistumiseen?!
Toisaalta kolmetoista vuotiaana tapasin vihdoin sielunkumppanini. Osa muistoisa on turhankin samallaisia hänen yöllisten vierailujensa kanssa. Ja tää ihminen, perhoseni, oltais luokiteltu pedofiiliks, jos me oltais jääty joskus kiinni. Onko sillä tekemistä asian kanssa?
...eka kerta hänen kanssaan ei sattunut...
Seuraava kysymys, mikä herää mielessäni on: Olenko adoptoitu?
Jos olen, se selittäisi paljon. Sen miksen näytä vähääkään perheeltäni, tai muilta sukulaisiltani. Uskokaa mua, mä olen kysynyt ulkopuolisilta. Se selittäis myös mun ajatukset siitä etten kuulu tänne, ja koko nuoruuteni kestäneen haluni karata, vaikkei ollut mitään syytä.
Orpona oleminen, tai lastnkodissa asuminen sopisivat outoihin muistoihini.
Mutta musta on kuvia, vauvana, sairaalassa, äidin sylissä. Olisko mahollista väärentää sellasta... ja mikä olisi motiivi?
Eikö olis helpompaa vain kertoa...
(Jos ymmärrän oikein), tää ongelma selviää Helmikuussa. Kun täytän vihdoin 18.
Vielä viimeinen ajatus. Mitä jos kaikki tapahtui? Mitä jos kaikki TODELLA tapahtui?? Meillä kotona, huoneessani. Mitä jos makean tuoksuinen mies kiipesi ikkunastani sisään, nukkuakseen vieressäni. Koskeakseen minua. Ollessani liian pieni edes ymmärtämään?
En voi uskoa että se olisi totta.
tiistai 21. tammikuuta 2014
Uusi vapaus...
Tietysti se sattuu, kun näkee vanhoja tuttuja, joita silloin kauan sitten luuli ystävikseen.
Kun näkee heidän elämänsä rullaavan eteenpäin. Ilman minua.
Oikeastaan ilman minkäänlaista muistoa minusta.
Kuin en olisi heitä koskaan tuntenutkaan. Vaikka välitin heistä kaikista.
Ja toivon vieläkin heille vain hyvää. Vaikkakin mustasukkaisuus heidän täydellisistä elämistään, yrittää kertoa minulle toisin. Onneksi lopulta järkeni voittaa.
Eivät he ole tehneet minulle mitään pahaa.
Sillä on syynsä miksi en ole enää heidän ystävänsä.
Olen mieluummin yksin, kuin satutan heitä.
Ja näin on parempi. Olen vapaa.
Vapaa tekemään kuten haluan, lähtemään milloin haluan, menemään minne vain haluan.
Saan vapaasti lukittautua huoneeseeni päiviksi kenenkään huolestumatta, ja asua vaikkapa autossa jos siltä tuntuu. Voin valvoa yöt ja nukkua päivät. Luovuuteni on korkeimmillaan, ja mustesydämmeni sykkii jälleen. Ei enää rajoja, sain siipeni, nyt antakaa minun vihdoin lentää!
p.s. täytän pian 18, ja se on saanu mut miettimään kaikkia vanhoja kavereita, jotka pudotin jonnekkin matkanvarrelle... siks vaan tää outo ajatusketju. oli pakko saada jotain ulos aivoistani ;P
Olen mieluummin yksin, kuin satutan heitä.
Ja näin on parempi. Olen vapaa.
Vapaa tekemään kuten haluan, lähtemään milloin haluan, menemään minne vain haluan.
Saan vapaasti lukittautua huoneeseeni päiviksi kenenkään huolestumatta, ja asua vaikkapa autossa jos siltä tuntuu. Voin valvoa yöt ja nukkua päivät. Luovuuteni on korkeimmillaan, ja mustesydämmeni sykkii jälleen. Ei enää rajoja, sain siipeni, nyt antakaa minun vihdoin lentää!
p.s. täytän pian 18, ja se on saanu mut miettimään kaikkia vanhoja kavereita, jotka pudotin jonnekkin matkanvarrelle... siks vaan tää outo ajatusketju. oli pakko saada jotain ulos aivoistani ;P
perjantai 17. tammikuuta 2014
Kaunein Uneni
Sydämmeni lyö, sinun sydämmesi tahtiin.
Rinnastani lämmin tunne leviää koko kehooni.
Se herättää minut tästä horroksesta. Onko kevät tullut jo?
Vai oletko se sittenkin sinä? Minun kaunis enkelini...
Tule lähemmäs, haluan elää taas.
Se todella olet sinä.
Ruumiisi ei ole sama, mutta tunnistan sinut kyllä.
Sama sielu, samat ajatukset. Olen kaivannut sinua.
Ikävöinyt itseni rikki.
Korjaathan minut taas?
Otat syliisi ja piilotat pakkaselta.
Sulatat huurteisen sydämmeni suudelmilla.
Kerrot minulle kuinka välität.
Vakuutat minulle. että olen kaunis, ja rakkautesi arvoinen.
Saat minut uskomaan taas ihmeisiin.
Kauniit lauseesi kuulostavat musiikilta korvissani,
kuin seireenin lumoavalta laululta.
Se hukuttaa alleen pahojen henkien kuiskailun.
Lupaat olla ikuisesti minun, ja minä olen onnellinen.
Taas onnellinen, meidän maailmassamme.
Kauniin uneni syleilyssä. Tällä kertaa todeksi muuttuneen.
Tässä maailmassa, täynnä iloa ja rakkautta.
Täynä meidän nauruamme.
Muistoja, joita luomme taas uudelleen.
Älä herätä minua enää todellisuus. Haluan jäädä tänne.
maanantai 13. tammikuuta 2014
Ikää oli?
Hän saa minut tuntemaan itseni niiiin rumaksi.
Se mies ei koske muhun pitkällä tikullakaan vapaaehtoisesti.
Se halaa vain jos pyydän, ja ärsyyntyy jos tulen syliin istumaan.
Se istuu kaiket päivät autotallissaan, ja odottaa että kokkaan sille.
Tuntuu kuin olisin 60 vuotias mummeli, jonka lapset ovat jo lentäneet pesästä,
vaikka todellisuudessa olen vasta 17.
Minun kuuluisi olla vielä viaton. Pieni tyttö etsimässä elämänsä tarkoitusta. Mutta ei.
Tarvitsen jotain enemmän, jonkun joka rakastaisi minua. Tai ainakin saisi minut uskomaan niin. Häneltä en saa mitään,
mitä kaipaan niin epätoivoisesti. Siksi on lähdettävä täältä,
pois eristyksistä, takaisin ihmisten ilmoille.
Mutta kun ei ole paikkaa minne mennä. En tasan mene takaisin kotiin enää.
Rahani eivät riitä asunnon vuokraamiseen, eikä minulla ole edes kavereita, keiden
luokse mennä... Mulla on rikkinäinen auto, missä asuisin mieluusti, mutten omista
edes ajokorttia. Miksei mikään onnistu. Voi miksi, voi MIKSI olen taas sotkenut
elämäni näin perusteellisesti?
Se mies ei koske muhun pitkällä tikullakaan vapaaehtoisesti.
Se halaa vain jos pyydän, ja ärsyyntyy jos tulen syliin istumaan.
Se istuu kaiket päivät autotallissaan, ja odottaa että kokkaan sille.
Tuntuu kuin olisin 60 vuotias mummeli, jonka lapset ovat jo lentäneet pesästä,
vaikka todellisuudessa olen vasta 17.
Minun kuuluisi olla vielä viaton. Pieni tyttö etsimässä elämänsä tarkoitusta. Mutta ei.
Tarvitsen jotain enemmän, jonkun joka rakastaisi minua. Tai ainakin saisi minut uskomaan niin. Häneltä en saa mitään,
mitä kaipaan niin epätoivoisesti. Siksi on lähdettävä täältä,
pois eristyksistä, takaisin ihmisten ilmoille.
Mutta kun ei ole paikkaa minne mennä. En tasan mene takaisin kotiin enää.
Rahani eivät riitä asunnon vuokraamiseen, eikä minulla ole edes kavereita, keiden
luokse mennä... Mulla on rikkinäinen auto, missä asuisin mieluusti, mutten omista
edes ajokorttia. Miksei mikään onnistu. Voi miksi, voi MIKSI olen taas sotkenut
elämäni näin perusteellisesti?
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
MIeleni Pähkinänkuoressa
Taide vapauttaa sieluni, se parantaa mustesydämmeni.
Mielikuvitus on värit elämässäni, ja rakkaus on inspiraationi.
Pimeä pelottaa minua, mutta kun tekee peitoista pienen pesän ja
rutistaa tärkeät asiat lähelle sydäntään, pahat henget eivät ylety minuun enää.
Ajatus siitä, miten minä taas olen voinut valvoa koko yön
täysin huomaamattani, on hämmentävä.
En tunne väsymystä enkä nälkää, mutta kuihdun päivä päivältä yhä
näkymättömämmäksi muille ihmisille.
Tähdelle kuiskaamani toive pitää minut luonanne.
Olen hukassa, mutta minä kyllä selviän.
En ole niin heikko miltä näytän.
Haluan rakastaa.
rutistaa tärkeät asiat lähelle sydäntään, pahat henget eivät ylety minuun enää.
Ajatus siitä, miten minä taas olen voinut valvoa koko yön
täysin huomaamattani, on hämmentävä.
En tunne väsymystä enkä nälkää, mutta kuihdun päivä päivältä yhä
näkymättömämmäksi muille ihmisille.
Tähdelle kuiskaamani toive pitää minut luonanne.
Olen hukassa, mutta minä kyllä selviän.
En ole niin heikko miltä näytän.
Haluan rakastaa.
lauantai 11. tammikuuta 2014
Marionette
Et ole hellä, mutta en haluaisikaan sinun olevan...
Pidän siitä, kunka kontrolloit minua, jokaista liikettäni. Laitat mut tekemään asioita, joita en kehtaisi, jos pelkästään pyytäisit.
Rakastan tapaa, millä suutelet minua... ensin hellästi, sitten intohimoisemmin, ja lopulta niin että tunne saa sydämmeni lähes räjähtämään. Pidät kaikesta erikoisesta, ja hullusta, ja minä olen juuri sitä. Olemme kuin luodut toisillemme. Sinun mustat kiharasi, ja minun kalmankalpea ihoni. Sinun rajatut silmäsi, ja minun täyteläiset huuleni.
Minulle ei ole maailmassa mitään täydellisempää, kuin sinä, ja tiedän että tunnet samoin, kun suutelet niskaani, ja puret hellästi korvanlehteäni.
Haluan aina vain lähemmäs sinua, ja lähemmäs, ja lähemmäs, kunnes lähemmäs ei enään pääse, sulautumatta sinuun kiinni. Kukaan muu ei saa minua tuntemaan näin. Kukaan muu ei osaa tehdä juuri sitä mitä haluan, kysymättä minulta mitään. Mutta sinä osaat, ja kosketuksesi saa minut kohoamaan pilviin. Aina vain ylemmäs ja ylemmäs. Otathan minut vastaan kun putoan?
Ah... kumpa joku hänen kaltaisensa saapuisi luokseni, ja kantaisi munut pois. Lukitsisi sänkyynsä, ja pitäisi vankinaan. En vastustelisi yhtään ... huooh :3 Just dreaming...
Pidän siitä, kunka kontrolloit minua, jokaista liikettäni. Laitat mut tekemään asioita, joita en kehtaisi, jos pelkästään pyytäisit.
Rakastan tapaa, millä suutelet minua... ensin hellästi, sitten intohimoisemmin, ja lopulta niin että tunne saa sydämmeni lähes räjähtämään. Pidät kaikesta erikoisesta, ja hullusta, ja minä olen juuri sitä. Olemme kuin luodut toisillemme. Sinun mustat kiharasi, ja minun kalmankalpea ihoni. Sinun rajatut silmäsi, ja minun täyteläiset huuleni.
Minulle ei ole maailmassa mitään täydellisempää, kuin sinä, ja tiedän että tunnet samoin, kun suutelet niskaani, ja puret hellästi korvanlehteäni.
Haluan aina vain lähemmäs sinua, ja lähemmäs, ja lähemmäs, kunnes lähemmäs ei enään pääse, sulautumatta sinuun kiinni. Kukaan muu ei saa minua tuntemaan näin. Kukaan muu ei osaa tehdä juuri sitä mitä haluan, kysymättä minulta mitään. Mutta sinä osaat, ja kosketuksesi saa minut kohoamaan pilviin. Aina vain ylemmäs ja ylemmäs. Otathan minut vastaan kun putoan?
Ah... kumpa joku hänen kaltaisensa saapuisi luokseni, ja kantaisi munut pois. Lukitsisi sänkyynsä, ja pitäisi vankinaan. En vastustelisi yhtään ... huooh :3 Just dreaming...
perjantai 10. tammikuuta 2014
Oma Diagnoosi
Tein netissä muutaman mielenterveystestin, englanniks, koska suomeks ei tietenkään löytyny muuta, kun sellasia ihan selviä vitsejä. (Jostain testimaasta sellasia mitä täytettiin 2 luokalla) Mut niin ne englannin kieliset vaikutti ehkä vähän luotettavimmilta. Tai sitten vaan luulen niin, kun en osaa kieltä ihan niin hyvin. Ja no mun ois kai niiden tulosten perusteella helpompi kertoa vaan mitä mulla ei ole, kun listata niitä kaikkia, mitä mulla ilmeisesti on...
Tein tällasen ja tällasen ainakin, ja paljon muita, mitkä on liian raskasta just nyt kaivaa tuolta koneen historiasta, taas koko yön valvomisen jälkeen. Ilmeisesti mulla on jonkun asteinen masennus, muttei kuitenkaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja sitten joku psykoosikin löytyy mun päästä majailemasta. En kyllä menis ihan takuuseen näistä testeistä, mutta niin ne väittää...
Ihan kiva niitä oli väkerrellä täällä keskellä yötä, syntymähumalassa. Nyt oon kyllä tällä hetkelä niin pimpeli pom kyllä, etten tiedä kuinka fiksua on julkasta tää teksti.
No jaa... ainahan sen voi poistaa, sitten kun joskus järki päässä satun sen huomaamaan. Pahoittelen sekavaa tekstiä, oon tosi tosi väsynyt, mutten haluu mennä nukkumaan vielä. :) <3
p.s. Tehkää tekin kaikki ohikulkijat muutama testi, niin selviää kuinka moni meistä onkaan sekopää, ja kommentoikaa mieluusti tuloksianne mulle! Kiinnostais tietää :D
Tein tällasen ja tällasen ainakin, ja paljon muita, mitkä on liian raskasta just nyt kaivaa tuolta koneen historiasta, taas koko yön valvomisen jälkeen. Ilmeisesti mulla on jonkun asteinen masennus, muttei kuitenkaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja sitten joku psykoosikin löytyy mun päästä majailemasta. En kyllä menis ihan takuuseen näistä testeistä, mutta niin ne väittää...
Ihan kiva niitä oli väkerrellä täällä keskellä yötä, syntymähumalassa. Nyt oon kyllä tällä hetkelä niin pimpeli pom kyllä, etten tiedä kuinka fiksua on julkasta tää teksti.
No jaa... ainahan sen voi poistaa, sitten kun joskus järki päässä satun sen huomaamaan. Pahoittelen sekavaa tekstiä, oon tosi tosi väsynyt, mutten haluu mennä nukkumaan vielä. :) <3
p.s. Tehkää tekin kaikki ohikulkijat muutama testi, niin selviää kuinka moni meistä onkaan sekopää, ja kommentoikaa mieluusti tuloksianne mulle! Kiinnostais tietää :D
torstai 9. tammikuuta 2014
Ystävät ovat ikuisia, yea right...
Mulla on ollut elämässäni paljon kavereita. Sellasia, jotka haluu vaan hyötyä musta jotenkin, ja heittää sitten menemään. Tai sitten sellaisia, jotka vaikkapa jossain harrastuksessa tai koulussa, roikkuvat mussa koko ajan, mutta sitten kun näkee tällaisen kaverin vapaa ajalla. Ollaan kun ei tunnettaiskaan.
Mutta en usko että mulla on ikinä ollu ystävää...
Marraskuussa vielä luulin, että on. Silloin oli vielä yks, lapsuudesta tuttu tyttö, mun tukena. Tai se oli enemmänkin minä kuka siinä vaiheessa tuki tätä tyttöä. Matkustin monta kertaa 450km, ihan vaan kun se soitti mulle itkuisena, tai muuten vaan vaati mua käymään. Sitten nähtiin yhtenä päivänä, ja loppu viikon vietin lapsuudenkodissa, omassa huoneessani sinää tuijottaen.
Ois kai siitä jo pitänyt tajuta. Mutta enhän mä ymmärtänyt selviä merkkejä...
No joulukuussa... vain viikko Jouluun. Se tyttö sitten soittaa mulle, ja kertoo etten oo hyväks sille, ja että se pärjää hyvin yksinkin, ilman mua. . . että hyvää joulua vaan. Mä olin hankkinu sille lahjankin jo... No sillä tytöllä on kai hyvä nyt, niiden muiden, kymmenien ystäviensä kanssa. Ja siis mä oikeesti, vilpittömästi toivon että on. Sillä se oli kuitenkin mun viimeinen ja ainut kaveri piiitkän aikaa. Kun kaikki muut oli jo hylänny mut. Kai se oli vaan ajan kysymys, että viimeinenkin lähtis.
Tai ehkä se ei vaan tajunnu, että nyt mä jäin ihan yksin... ilman ketään, kenelle voisin puhua tässä maailmassa. Tai no tännehän mä kirjottelen... mutta ei se oo sama.
Astronaut ... tää biisi kertoo hyvin siitä miltä musta tuntuu.
Ja kaikille muille yksinäisille sekopäille, jos luet tän, niin mä kuuntelen sua kyllä, ja välitän. Jos haluut puhua jollekkin, ihan sama kuka sä olet, niin voit puhua mulle: nobody96@hotmail.fi :)
Mutta en usko että mulla on ikinä ollu ystävää...
Marraskuussa vielä luulin, että on. Silloin oli vielä yks, lapsuudesta tuttu tyttö, mun tukena. Tai se oli enemmänkin minä kuka siinä vaiheessa tuki tätä tyttöä. Matkustin monta kertaa 450km, ihan vaan kun se soitti mulle itkuisena, tai muuten vaan vaati mua käymään. Sitten nähtiin yhtenä päivänä, ja loppu viikon vietin lapsuudenkodissa, omassa huoneessani sinää tuijottaen.
Ois kai siitä jo pitänyt tajuta. Mutta enhän mä ymmärtänyt selviä merkkejä...
No joulukuussa... vain viikko Jouluun. Se tyttö sitten soittaa mulle, ja kertoo etten oo hyväks sille, ja että se pärjää hyvin yksinkin, ilman mua. . . että hyvää joulua vaan. Mä olin hankkinu sille lahjankin jo... No sillä tytöllä on kai hyvä nyt, niiden muiden, kymmenien ystäviensä kanssa. Ja siis mä oikeesti, vilpittömästi toivon että on. Sillä se oli kuitenkin mun viimeinen ja ainut kaveri piiitkän aikaa. Kun kaikki muut oli jo hylänny mut. Kai se oli vaan ajan kysymys, että viimeinenkin lähtis.
Tai ehkä se ei vaan tajunnu, että nyt mä jäin ihan yksin... ilman ketään, kenelle voisin puhua tässä maailmassa. Tai no tännehän mä kirjottelen... mutta ei se oo sama.
Astronaut ... tää biisi kertoo hyvin siitä miltä musta tuntuu.
Ja kaikille muille yksinäisille sekopäille, jos luet tän, niin mä kuuntelen sua kyllä, ja välitän. Jos haluut puhua jollekkin, ihan sama kuka sä olet, niin voit puhua mulle: nobody96@hotmail.fi :)
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Mitä kukaan ei tiedä minusta:
Muistan sen kun uitiin, Helsingin venesatamassa, ja kesälomalla meidän saareen salaa rantauduit. Vieläkään, ei kukaan muu, vie mua katoille tanssimaan. Kuutamolla otit hellästi mut kainaloon, musta tuntu että turvassa oon. Nyt niitä hetkiä taas muistelen, ja haaveilen...
2009 Olin pieni, aina peloissaan, vaikkei kasvot niin kerrokkaan. Yksin paiskattuna maailmaan, johon en tahtonut kuuluakkaan. Aikaisin jo väsyin väistämään, en luottanut, mutten syyttänytkään. Liian paljon yli käveltiin, ja unohdin miten noustiin.
Sitten yhtenä iltana sain tarpeekseni, ja karkasin ikkunasta yöhön. Yksin yössä vaeltaessani tapasin perhoseni. 'Kun sä katsoit sinisilmiini, mä uskoin enkeleihin.'
Me luultiin perhosen kanssa molemmat, että järjästys on maailmassa rikkomaton, kaikelle on lokero, pienen pieni komero. Hiljainen ja näkymätön laki se on, kuka sua saa tulla lähelle ja koskettaa. Mutta se oli jotain muuta, sä olit muita enemmän. Ja mä etsin sua yöstä, kai läpi elämän.
Rakkaus olikin rajaton, vilpitön ja viaton, vaikka miten se tuomitaan. Vain perhosen kanssa olin enää onnellinen...
Sun asunnossa, yöt valvottiin, ja kun henget puhui, me suudeltiin.
Silloin perhonen kertoi rakastuneensa minuun. Ajatukseni levisivät sinne tänne, en tiennyt mitä tehdä, ja hän halusi tietää: "huolitko mun rakkauden?"
Vastasin etten osaa selittää: "Ei sanat riitä, vaikka kuinka yritän... sä luulet olen tunteeton, mut jos vaan tietäisit, kuinka sekaisin mun tunteet on... antaisit aikaa, se ainoo lääke on." Ja mietin, ettei ole helppoa tää. Vaikka pois kävelin, silti häntä ajattelin: 'Nyt valvon, ja kaipaan viereesi sun. Miks teen näin, kaiken väärin päin?'
Muutaman päivän päästä perhonen kiipesi sisään huoneeseeni, ja hänellä oli vastaus minulle. Ratkaisu kaikkiin pääni sisällä vyöryäviin ajatuksiin. "Päästä sun suojakuori hajoamaan, ja ole vapaa!" hän sanoi. Ja minä heräsin eloon.
Mies näytti minulle maailman, sen johon minä kuuluin. Helsinki, pieni piste vaan, reunalla meren likaisen. Harmaantuneetkin korttelit, pysäkit ja puistonpenkit, ne kirkkaiksi väritit. Ja kun päästiin alkuun, en voinut lähteä karkuun. Joka pelkää, ei pelaa. Enkä edes halunnut perääntyä. Lähdin joka yö perhoseni mukaan, vaarallinen tunne valtasi minut, ja me kuuluimme toisillemme. Eikä kukaan estänyt.
Hän vei minut paikkoihin, joista en ollut tajunnut ennen unelmoidakkaan. Ja vaikka nukuin vuorokaudessa, vain muutaman tunnin, minua ei enää väsyttänyt koskaan. Perhonen on ainut mies, ikinä, kuka on saanut minut tuntemaan itseni kauniiksi. Me verivalat vannottiin, ja sormuksetkin vaihdettiin. Luultiin ettei kukaan meistä koskaan tietää saa, ja tiedettiin, ettei meitä voi erottaa.
Vaikka talvi yrittikin, läpi jään, kylmän sään, lämpimään, kuljit vain jotta taas luonas olla sain. Ja kun lämmin lumi peitti maan, mentiin sitä katsomaan. "Niin kauan kuin oot täällä tuun ihmeisiin uskomaan." Perhonen kuiskasi korvaani. Ja me oltiin taas onnellisia.
Muistan senkin kerran kun melkein jäätiin kiinni.
Kello 6.53, Auringon ensisäteet nousee, ja sun kasvot valaisee. Olet vielä vierelläni, et unta ollutkaan. Katselen sua ihan hiljaa, kosken kasvojasi salaa. Sä mulle hymyilet. Et vielä avaa silmiäsi. Vedät mut viereesi. Sitten kuulen kolahduksen ovelta, ja ehdin vain juuri ja juuri piilottaa sinut vanhempieni katseelta.
He lähtivät, kun vakuutin olevani hereillä, ja kaivoin sinut taas esiin peittojen seasta. Lupasit että pidät musta kiinni etkä irrota. "Kiellettyä tää on, sen tietää kumpikin, mutta tehtyä ei enää saa takaisin" perhonen huomautti.
Sitten saapui se kamala yö. En saanutkaan enää yhtään aikaa enempää. Yksi mahdollisuus vaan, mut mä hullu heitin sen menemään. Sanoin jotain kamalaa. Jotain mitä en tarkoittanut, ja hän lähti. Olin vihainen, enkä edes huomannut ennen kuin oli jo liian myöhäistä.
Nostin ruumiisi käsivarsilleni, ja huusin nimeäsi. Mutta sinä et enää herännyt. Soitin ambulanssin, ja lähdin.
Vasta kotona huomasin kirjeesi, jonka olit sullonut laukkuuni viime hetkilläsi:
Kaikki maailmatkaan, meitä ei vois koskaan, erottaa toisistaan, valovuodetkaan. KOSKAAN! Olen aina lähelläsi, ja suojelen sua. Odotan täällä kanssasi, sillä Yhdellä Siivellä ei lentää, enkelit voi milloinkaan. Niiden kohtalo on jäädä ikuisesti päälle maan. Enkä pääse minäkään, yksin täältä lentämään. Kun syntymässä selkään vain mä yhden siiven sain. Ja rintaani vain puolikkaan sydämmen.
Sinulla on sekä toinen siipeni, että toinen puolikas sydämmestäni. Jos et tule luokseni, ennen kuin täytät 20, tiedän ettet rakasta minua, ja että olit tosissasi, kun sanoit mitä sanoit. Silloin sydämmeni särkyy, ja astun alas helvettiin, sillä mikään tuska ei ole suurempi, kuin se minkä sinä voit minulle aiheuttaa.
Yksi asia vielä, en halua että heität elämäsi hukkaan, älä tule ennen kuin olet 19.
p.s. Rakastan sinua ikuisesti...
Se mursi minut. Halusin kuolla heti.
Jätin koulun väliin, ja sen sijaan juoksin metsään, missä huusin keuhkoni pihalle. "Perhonen! Älä lähde! Perhonen tule takaisin!" Jos sen hetken vois muuttaa, niin Perhonen, rakas sä jäisit eloon. Epäuskoisena, kävin vielä kerran asunnollasi. Poliisin nauha oven päällä kertoi kaiken. Sinä olit todella jättänyt minut yksin.
Viimeisen matkani jälkeen sytytin kynttilöitä huoneeni täyteen, kun en rauhaa saanutkaan, en voinut ymmärtää, kun paras ystäväni muuttikin taivaaseen.
Viikkoina sen jälkeen, en ollut enään sama minä. Olin hyvä peittelemään asioita, mutta vaikka en heti tajunnut aloin jo silloin erakoitumaan. Se tapahtui pikkuhiljaa. Vähän kerrallaan, kun en kuukausienkaan jälkeen pystynyt muuta, kuin toivomaan: "Voi olispa aikaa jo kulunut tarpeeksi. Vuodet menneet, ja sydän ois ehjä. Tai ettei ois hän lähtenyt sittenkään pois." hänen varjonsa mielessäni voimistui, ja mielikuva muuttui eläväksi.
Perhonen seurasi minua taas päivin öin, kokoajan enemmän vain ikävöin. Vaikka olitkin vain hetken kanssain, luona sun mä oon vieläkin. Ja vaikka tämä välimatka onkin suuri lähelläin oot täälläkin. Ajan myötä hahmosi vain voimistui ja voimistui. Nykyään en enää erottaisi sinua elävästä ihmisestä, ellen tietäisi varmasti, että sinä, perhoseni, et oikeasti istu siinä vieressäni. Olet vain minun päässäni, eikä kukaan muu näe sinua, eivätkä kuule suloista ääntäsi. Tiedän olevani hullu, ja sekaisin päästäni, mutta mä en oo kaikkea sitä, mitä ne musta sanoo.
Joskus minusta tuntuu että on kaikki ympärillä suurta niin, se hiljalleen mut palasiin repii, enkä tiedä mihin johtaa polku tää. Ihmiset, jotka ennen väittivät olevansa kavereitani, keksii valheita musta, ja jättää ulkopuolelle. Niin väärä kuva musta usein jää. Voiko ne milloinkaan edes käsittää? Totuus väistyy, ja vieraat kasvot nään. Ne ei oo kenenkään, mut mielikuva tää tatuoituna selkääni jää.
Sitten taas joskus olen onnellinen, että kukaan ei jää kaipaamaan. Sitten kun lähden viimein lennolle Perhosen kanssa. Vuonna 2015. Lähden silloin... ellei mun tähdeltä toivomani ihme toteudu: Voi luoja tee se uudelleen!
Jotkut ihmiset tietää osan tästä tarinasta, mutta kukaan ei tiedä koko totuutta. Eli se oli mun salaisuuteni, tai tarinani, tai miksi ikinä haluatte sitä kutsua. Noin suurin piirtein...
Ja jos ihmettelette miks se on niin oudosti kirjotettu, niin halusin vaan kokeilla, miten biisien tekstit, jotka saa mut ajattelemaan näitä asioita sopis tähän. Ei taida sopia kovin hyvin. Tai en tiiä kun en lukenu sitä vielä...
Sitten yks kommentti vielä niille, jotka tunnistaa jotain sanotuksia, ja miettii mistä ne on tuttuja, niin artisti on kaikissa Antti Tuisku. Ja Tuisku siks, koska: Vaikka en ole kovin suuri fani, niin sen miehen sanotukset on AINA siihen aikaan kun ne on tullu levylle, osunu vähän liiankin hyvin mun sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Damn, vois melkein luulla sen vakoilevan mua tai jotain ;) no ei nyt sentää... Kiitos kun luit tänne asti :) ja anteeksi tästä pitkästä sekoilusta, jolla ei oikeastaan ollut mitään pointtia.
2009 Olin pieni, aina peloissaan, vaikkei kasvot niin kerrokkaan. Yksin paiskattuna maailmaan, johon en tahtonut kuuluakkaan. Aikaisin jo väsyin väistämään, en luottanut, mutten syyttänytkään. Liian paljon yli käveltiin, ja unohdin miten noustiin.
Sitten yhtenä iltana sain tarpeekseni, ja karkasin ikkunasta yöhön. Yksin yössä vaeltaessani tapasin perhoseni. 'Kun sä katsoit sinisilmiini, mä uskoin enkeleihin.'
Me luultiin perhosen kanssa molemmat, että järjästys on maailmassa rikkomaton, kaikelle on lokero, pienen pieni komero. Hiljainen ja näkymätön laki se on, kuka sua saa tulla lähelle ja koskettaa. Mutta se oli jotain muuta, sä olit muita enemmän. Ja mä etsin sua yöstä, kai läpi elämän.
Rakkaus olikin rajaton, vilpitön ja viaton, vaikka miten se tuomitaan. Vain perhosen kanssa olin enää onnellinen...
Sun asunnossa, yöt valvottiin, ja kun henget puhui, me suudeltiin.
Silloin perhonen kertoi rakastuneensa minuun. Ajatukseni levisivät sinne tänne, en tiennyt mitä tehdä, ja hän halusi tietää: "huolitko mun rakkauden?"
Vastasin etten osaa selittää: "Ei sanat riitä, vaikka kuinka yritän... sä luulet olen tunteeton, mut jos vaan tietäisit, kuinka sekaisin mun tunteet on... antaisit aikaa, se ainoo lääke on." Ja mietin, ettei ole helppoa tää. Vaikka pois kävelin, silti häntä ajattelin: 'Nyt valvon, ja kaipaan viereesi sun. Miks teen näin, kaiken väärin päin?'
Muutaman päivän päästä perhonen kiipesi sisään huoneeseeni, ja hänellä oli vastaus minulle. Ratkaisu kaikkiin pääni sisällä vyöryäviin ajatuksiin. "Päästä sun suojakuori hajoamaan, ja ole vapaa!" hän sanoi. Ja minä heräsin eloon.
Mies näytti minulle maailman, sen johon minä kuuluin. Helsinki, pieni piste vaan, reunalla meren likaisen. Harmaantuneetkin korttelit, pysäkit ja puistonpenkit, ne kirkkaiksi väritit. Ja kun päästiin alkuun, en voinut lähteä karkuun. Joka pelkää, ei pelaa. Enkä edes halunnut perääntyä. Lähdin joka yö perhoseni mukaan, vaarallinen tunne valtasi minut, ja me kuuluimme toisillemme. Eikä kukaan estänyt.
Hän vei minut paikkoihin, joista en ollut tajunnut ennen unelmoidakkaan. Ja vaikka nukuin vuorokaudessa, vain muutaman tunnin, minua ei enää väsyttänyt koskaan. Perhonen on ainut mies, ikinä, kuka on saanut minut tuntemaan itseni kauniiksi. Me verivalat vannottiin, ja sormuksetkin vaihdettiin. Luultiin ettei kukaan meistä koskaan tietää saa, ja tiedettiin, ettei meitä voi erottaa.
Vaikka talvi yrittikin, läpi jään, kylmän sään, lämpimään, kuljit vain jotta taas luonas olla sain. Ja kun lämmin lumi peitti maan, mentiin sitä katsomaan. "Niin kauan kuin oot täällä tuun ihmeisiin uskomaan." Perhonen kuiskasi korvaani. Ja me oltiin taas onnellisia.
Muistan senkin kerran kun melkein jäätiin kiinni.
Kello 6.53, Auringon ensisäteet nousee, ja sun kasvot valaisee. Olet vielä vierelläni, et unta ollutkaan. Katselen sua ihan hiljaa, kosken kasvojasi salaa. Sä mulle hymyilet. Et vielä avaa silmiäsi. Vedät mut viereesi. Sitten kuulen kolahduksen ovelta, ja ehdin vain juuri ja juuri piilottaa sinut vanhempieni katseelta.
He lähtivät, kun vakuutin olevani hereillä, ja kaivoin sinut taas esiin peittojen seasta. Lupasit että pidät musta kiinni etkä irrota. "Kiellettyä tää on, sen tietää kumpikin, mutta tehtyä ei enää saa takaisin" perhonen huomautti.
Sitten saapui se kamala yö. En saanutkaan enää yhtään aikaa enempää. Yksi mahdollisuus vaan, mut mä hullu heitin sen menemään. Sanoin jotain kamalaa. Jotain mitä en tarkoittanut, ja hän lähti. Olin vihainen, enkä edes huomannut ennen kuin oli jo liian myöhäistä.
Nostin ruumiisi käsivarsilleni, ja huusin nimeäsi. Mutta sinä et enää herännyt. Soitin ambulanssin, ja lähdin.
Vasta kotona huomasin kirjeesi, jonka olit sullonut laukkuuni viime hetkilläsi:
Kaikki maailmatkaan, meitä ei vois koskaan, erottaa toisistaan, valovuodetkaan. KOSKAAN! Olen aina lähelläsi, ja suojelen sua. Odotan täällä kanssasi, sillä Yhdellä Siivellä ei lentää, enkelit voi milloinkaan. Niiden kohtalo on jäädä ikuisesti päälle maan. Enkä pääse minäkään, yksin täältä lentämään. Kun syntymässä selkään vain mä yhden siiven sain. Ja rintaani vain puolikkaan sydämmen.
Sinulla on sekä toinen siipeni, että toinen puolikas sydämmestäni. Jos et tule luokseni, ennen kuin täytät 20, tiedän ettet rakasta minua, ja että olit tosissasi, kun sanoit mitä sanoit. Silloin sydämmeni särkyy, ja astun alas helvettiin, sillä mikään tuska ei ole suurempi, kuin se minkä sinä voit minulle aiheuttaa.
Yksi asia vielä, en halua että heität elämäsi hukkaan, älä tule ennen kuin olet 19.
p.s. Rakastan sinua ikuisesti...
Se mursi minut. Halusin kuolla heti.
Jätin koulun väliin, ja sen sijaan juoksin metsään, missä huusin keuhkoni pihalle. "Perhonen! Älä lähde! Perhonen tule takaisin!" Jos sen hetken vois muuttaa, niin Perhonen, rakas sä jäisit eloon. Epäuskoisena, kävin vielä kerran asunnollasi. Poliisin nauha oven päällä kertoi kaiken. Sinä olit todella jättänyt minut yksin.
Viimeisen matkani jälkeen sytytin kynttilöitä huoneeni täyteen, kun en rauhaa saanutkaan, en voinut ymmärtää, kun paras ystäväni muuttikin taivaaseen.
Viikkoina sen jälkeen, en ollut enään sama minä. Olin hyvä peittelemään asioita, mutta vaikka en heti tajunnut aloin jo silloin erakoitumaan. Se tapahtui pikkuhiljaa. Vähän kerrallaan, kun en kuukausienkaan jälkeen pystynyt muuta, kuin toivomaan: "Voi olispa aikaa jo kulunut tarpeeksi. Vuodet menneet, ja sydän ois ehjä. Tai ettei ois hän lähtenyt sittenkään pois." hänen varjonsa mielessäni voimistui, ja mielikuva muuttui eläväksi.
Perhonen seurasi minua taas päivin öin, kokoajan enemmän vain ikävöin. Vaikka olitkin vain hetken kanssain, luona sun mä oon vieläkin. Ja vaikka tämä välimatka onkin suuri lähelläin oot täälläkin. Ajan myötä hahmosi vain voimistui ja voimistui. Nykyään en enää erottaisi sinua elävästä ihmisestä, ellen tietäisi varmasti, että sinä, perhoseni, et oikeasti istu siinä vieressäni. Olet vain minun päässäni, eikä kukaan muu näe sinua, eivätkä kuule suloista ääntäsi. Tiedän olevani hullu, ja sekaisin päästäni, mutta mä en oo kaikkea sitä, mitä ne musta sanoo.
Joskus minusta tuntuu että on kaikki ympärillä suurta niin, se hiljalleen mut palasiin repii, enkä tiedä mihin johtaa polku tää. Ihmiset, jotka ennen väittivät olevansa kavereitani, keksii valheita musta, ja jättää ulkopuolelle. Niin väärä kuva musta usein jää. Voiko ne milloinkaan edes käsittää? Totuus väistyy, ja vieraat kasvot nään. Ne ei oo kenenkään, mut mielikuva tää tatuoituna selkääni jää.
Sitten taas joskus olen onnellinen, että kukaan ei jää kaipaamaan. Sitten kun lähden viimein lennolle Perhosen kanssa. Vuonna 2015. Lähden silloin... ellei mun tähdeltä toivomani ihme toteudu: Voi luoja tee se uudelleen!
Jotkut ihmiset tietää osan tästä tarinasta, mutta kukaan ei tiedä koko totuutta. Eli se oli mun salaisuuteni, tai tarinani, tai miksi ikinä haluatte sitä kutsua. Noin suurin piirtein...
Ja jos ihmettelette miks se on niin oudosti kirjotettu, niin halusin vaan kokeilla, miten biisien tekstit, jotka saa mut ajattelemaan näitä asioita sopis tähän. Ei taida sopia kovin hyvin. Tai en tiiä kun en lukenu sitä vielä...
Sitten yks kommentti vielä niille, jotka tunnistaa jotain sanotuksia, ja miettii mistä ne on tuttuja, niin artisti on kaikissa Antti Tuisku. Ja Tuisku siks, koska: Vaikka en ole kovin suuri fani, niin sen miehen sanotukset on AINA siihen aikaan kun ne on tullu levylle, osunu vähän liiankin hyvin mun sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Damn, vois melkein luulla sen vakoilevan mua tai jotain ;) no ei nyt sentää... Kiitos kun luit tänne asti :) ja anteeksi tästä pitkästä sekoilusta, jolla ei oikeastaan ollut mitään pointtia.
maanantai 6. tammikuuta 2014
Pulloposti
Jossain siellä, on ihminen, joka rakastaa matkustamista. Hän lähtee sinne, missä muut eivät ole keksineet käydä, ja on avoin uusille kulttuureille, erillaisille ihmisille, ja valmis maistamaan melko kummallisiakin ruokia.
Kulkuri, usein vain taivas kattonaan, on tottunut kovaan elämään. Hän ei oikeastaan kuulu minnekkään, mutta toisaalta maailma on hänen kotinsa, ja me kaikki hänen veljiään ja sisariaan kukin tavallaan.
Tämä, mies tai nainen haaveilee ihmisestä, jonka kanssa jakaa ihmeellinen elämänsä. Kaikki ne kokemukset ja muistot. Hän toivoisi löytävänsä jonkun, joka omaa yhtälailla kovan ulkokuoren, mutta on herkkä sisältä. Ja romantikko, kuten hänkin.
Jos luet tätä, mystinen muukalainen... taiteellinen maailmanmatkaaja, kenellä on sydämmessään tilaa koko universumille. Tai ainakin vielä yhdelle pienelle tytölle...
Halusin vain kertoa sinulle, että täällä minä odotan. Olen melkein samallainen kuin sinä, ja mulla on laukkukin jo pakattuna. Toisin kuin sinä, en ole ollut vapaa pitkään aikaan. Enkä ole täysin vieläkään, sillä musta tuntuu kuin olisin pieni eläin häkissään, pyörimässä ympyrää. Yrittäen epätoivoisesti nakertaa tiensä ulos. Epäonnistuen kerta toisensa jälkeen.
Oon ollu täällä jo tarpeeksi kauan, tietääkseni miltä vankeus tuntuu. Joten oo kiltti, jos saat mun pullopostini, tule avaamaan lukkoni, ja anna mun vihdoin lentää kanssasi.
terveisin: Nyyti
Kulkuri, usein vain taivas kattonaan, on tottunut kovaan elämään. Hän ei oikeastaan kuulu minnekkään, mutta toisaalta maailma on hänen kotinsa, ja me kaikki hänen veljiään ja sisariaan kukin tavallaan.
Tämä, mies tai nainen haaveilee ihmisestä, jonka kanssa jakaa ihmeellinen elämänsä. Kaikki ne kokemukset ja muistot. Hän toivoisi löytävänsä jonkun, joka omaa yhtälailla kovan ulkokuoren, mutta on herkkä sisältä. Ja romantikko, kuten hänkin.
Jos luet tätä, mystinen muukalainen... taiteellinen maailmanmatkaaja, kenellä on sydämmessään tilaa koko universumille. Tai ainakin vielä yhdelle pienelle tytölle...
Halusin vain kertoa sinulle, että täällä minä odotan. Olen melkein samallainen kuin sinä, ja mulla on laukkukin jo pakattuna. Toisin kuin sinä, en ole ollut vapaa pitkään aikaan. Enkä ole täysin vieläkään, sillä musta tuntuu kuin olisin pieni eläin häkissään, pyörimässä ympyrää. Yrittäen epätoivoisesti nakertaa tiensä ulos. Epäonnistuen kerta toisensa jälkeen.
Oon ollu täällä jo tarpeeksi kauan, tietääkseni miltä vankeus tuntuu. Joten oo kiltti, jos saat mun pullopostini, tule avaamaan lukkoni, ja anna mun vihdoin lentää kanssasi.
terveisin: Nyyti
perjantai 3. tammikuuta 2014
Kello 4:41, Yksinäisen Ajatukset
Mä haluan kuolla. Tarkemmin... tappaa itseni.
Mutta mulla ei ole mitään oikeutta tehä niin!
Itsemutha ois lopullinen ratkasu väliaikaseen ongelmaan, ja mitä näitä nyt on...
Ja mä veisin vanhemmiltani lapsen. Ja veljiltäni siskon.
En oo vielä tehny tarpeeks ansaitakseni kuoleman.
En ole antanut kaikkeani, vaikka kieltämättä juuri siltä musta nyt tuntuu.
Ettei musta oo kun kuori vaan jäljellä... jonka sisällä tunteet kieppuvat kuin hirmu myrsky, kuluttaen viimeisetkin voimani.
Mä antaisin kaiken tän lopunkin saadakseni sen takaisin... jotta saisin itseni takaisin. Sen tytön, joka mä ennen olin.
Ja tekisin paljon muutakin sen vuoksi:
Mä ylittäisin mielelläni rajan sinne, mistä kukaan ei ole palannut kertomaan... Menisin mieluusti silläkin uhalla ettei kuoleman jälkeen olisikaan enää mitään. Jos on olemassa edes pienin mahdollisuus, että se odottaisi minua siellä.
Mutta en saa. Enkä tee niin. En ennen kun oon tehnyt sen mitä multa odotetaan täällä:
Epäonnistunut.
... sitten voin mennä.
Mutta mulla ei ole mitään oikeutta tehä niin!
Itsemutha ois lopullinen ratkasu väliaikaseen ongelmaan, ja mitä näitä nyt on...
Ja mä veisin vanhemmiltani lapsen. Ja veljiltäni siskon.
En oo vielä tehny tarpeeks ansaitakseni kuoleman.
En ole antanut kaikkeani, vaikka kieltämättä juuri siltä musta nyt tuntuu.
Ettei musta oo kun kuori vaan jäljellä... jonka sisällä tunteet kieppuvat kuin hirmu myrsky, kuluttaen viimeisetkin voimani.
Mä antaisin kaiken tän lopunkin saadakseni sen takaisin... jotta saisin itseni takaisin. Sen tytön, joka mä ennen olin.
Ja tekisin paljon muutakin sen vuoksi:
Mä ylittäisin mielelläni rajan sinne, mistä kukaan ei ole palannut kertomaan... Menisin mieluusti silläkin uhalla ettei kuoleman jälkeen olisikaan enää mitään. Jos on olemassa edes pienin mahdollisuus, että se odottaisi minua siellä.
Mutta en saa. Enkä tee niin. En ennen kun oon tehnyt sen mitä multa odotetaan täällä:
Epäonnistunut.
... sitten voin mennä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)