Koko tämän ajan olen vain haikaillut unelmien prinssini perään... ja nyt kun vihdoin lähdin maailmaan, etsimään sitä oikeaa, tajusin, että se olikin ollut koko ajan siinä lähelläni. Pitänyt minusta huolta, ja rakastanut. Ominaisuudet, joita olin haikaillut muualta, löytyvät kyllä supermiehestä... hän vain ei osaa puhua tunteistaan. Mutta toisaalta enhän minäkään ole ääneen kertonut.
Olemme ujoja molemmat. Hänellä on autot ja minulla piirrustukset. Olemme taiteilijoita molemmat.
Vasta nyt tajusin kuinka häntä rakastan. Nyt kun meinasin omaa typeryyttäni menettää hänet.
Muutin takaisin lapsuuskotiin, ja tajusin, etten edes halua enää muita. Hän on täydellinen minulle. Hän on minun, ja minä hänen. Hommaan sen ajokortin, ja hygieeniapassin, ja muutan takaisin!
Kaikki epäselvät tunteeni katosivat yhdessä illassa. Jäi vain valtava ikävä hänen luokseen, ja lämmin tunne rintaan, niistä sanoista, jotka hän vihdoin uskalsi kertoa.
Niksu <3 jos luet tän joskus, ikinä, haluun vaan kertoa, että oot mulle supermies :) Ja mä rakastan sua ihan valtavasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti