Mulle muistu mieleen jotain tosi häiritsevää, kun katselin vanhoja kuvia ittestäni. Kun olin lapsi, luulin jostain syystä että pedofiili olis ainut ihminen, kuka vois todella rakastaa mua. Häiritsevää tässä ajatuksessa oli varsinkin se että tiesin, mitä se sana tarkotti. Jo silloin, kun pari vuotta vanhemman serkun kanssa mietimme että raiskaus on varmasti jotain ruokaan liittyvää.
Lisäksi mulla on ollu aina, niin kauan kun muistan, sellasia muistoja, jotka ei oo voinu tapahtua mulle. Sellasia muistikuvia miehestä joka tekee mulle asioita. Tietyt hajut laukasee nää muistot. Mutten ennen oo ajatellu niissä olevan mitään todenperäisyyttä.
Näiden kummallisten tapahtumattomien tapahtumien lisäksi mulla on vain muutama asia, jotka mä oikeesti, itse muistan lapsuudestani. Sen lisäksi mulle on tietysti kerrottu kaikkea, ja mulla on vanhoja päiväkirjoja 6 vuotiaasta asti. Eli tiedän kyllä millainen olin, mutten muista mitä ajattelin silloin, tai minkälaisia ihmisiä minulla oli elämässäni. En muista edes parhaita ystäviäni kolmattatoista vuottani edeltävältä ajalta. Sen jälkeen muistan kaiken ihan normaalisti.
Mutta ehkä näin on kaikkien kohdalla, ja se liittyy jotenkin aikuistumiseen?!
Toisaalta kolmetoista vuotiaana tapasin vihdoin sielunkumppanini. Osa muistoisa on turhankin samallaisia hänen yöllisten vierailujensa kanssa. Ja tää ihminen, perhoseni, oltais luokiteltu pedofiiliks, jos me oltais jääty joskus kiinni. Onko sillä tekemistä asian kanssa?
...eka kerta hänen kanssaan ei sattunut...
Seuraava kysymys, mikä herää mielessäni on: Olenko adoptoitu?
Jos olen, se selittäisi paljon. Sen miksen näytä vähääkään perheeltäni, tai muilta sukulaisiltani. Uskokaa mua, mä olen kysynyt ulkopuolisilta. Se selittäis myös mun ajatukset siitä etten kuulu tänne, ja koko nuoruuteni kestäneen haluni karata, vaikkei ollut mitään syytä.
Orpona oleminen, tai lastnkodissa asuminen sopisivat outoihin muistoihini.
Mutta musta on kuvia, vauvana, sairaalassa, äidin sylissä. Olisko mahollista väärentää sellasta... ja mikä olisi motiivi?
Eikö olis helpompaa vain kertoa...
(Jos ymmärrän oikein), tää ongelma selviää Helmikuussa. Kun täytän vihdoin 18.
Vielä viimeinen ajatus. Mitä jos kaikki tapahtui? Mitä jos kaikki TODELLA tapahtui?? Meillä kotona, huoneessani. Mitä jos makean tuoksuinen mies kiipesi ikkunastani sisään, nukkuakseen vieressäni. Koskeakseen minua. Ollessani liian pieni edes ymmärtämään?
En voi uskoa että se olisi totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti