Hän saa minut tuntemaan itseni niiiin rumaksi.
Se mies ei koske muhun pitkällä tikullakaan vapaaehtoisesti.
Se halaa vain jos pyydän, ja ärsyyntyy jos tulen syliin istumaan.
Se istuu kaiket päivät autotallissaan, ja odottaa että kokkaan sille.
Tuntuu kuin olisin 60 vuotias mummeli, jonka lapset ovat jo lentäneet pesästä,
vaikka todellisuudessa olen vasta 17.
Minun kuuluisi olla vielä viaton. Pieni tyttö etsimässä elämänsä tarkoitusta. Mutta ei.
Tarvitsen jotain enemmän, jonkun joka rakastaisi minua. Tai ainakin saisi minut uskomaan niin. Häneltä en saa mitään,
mitä kaipaan niin epätoivoisesti. Siksi on lähdettävä täältä,
pois eristyksistä, takaisin ihmisten ilmoille.
Mutta kun ei ole paikkaa minne mennä. En tasan mene takaisin kotiin enää.
Rahani eivät riitä asunnon vuokraamiseen, eikä minulla ole edes kavereita, keiden
luokse mennä... Mulla on rikkinäinen auto, missä asuisin mieluusti, mutten omista
edes ajokorttia. Miksei mikään onnistu. Voi miksi, voi MIKSI olen taas sotkenut
elämäni näin perusteellisesti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti