Miksen voi vaan olla ilonen siitä mitä muilla on? Miksi pitää aina vaan muistaa ettei mulla ole sitä, ja olla siksi surullinen...
Miksi se olen aina minä, kuka rakastuu epätoivosesti johonkin ihmiseen, ja jää aina yksin haaveilemaan...? Nään kuinka muut vaan löytää ihania ihmisiä sattumalta mistä vaan, ja mä kun en pysty olemaan kenenkään kanssa jos en ole näin rakastunu ensiksi... en pysty olemaan vakavasti.
Oon se yksinäinen pikkutyttö, joka ei edes menny lukioon...
Täystuho vailla tulevaisuutta...
Oon pettymys kaikille...
Nobody...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti