Olen outo.
Jos silti uskaltaudut lähemmäksi huomaat, että olenkin pieni ja suloinen. Ehkä hieman ujokin otus. Enkä halua sinulle pahaa.
Ehkä kiinnostuksesi herää, ja haluat kurkistaa pintaa syvemmälle? Sinun on ansaittava luottamukseni.
Saatan antaa sinun nähdä villin puoleni. Sen joka antautuu kesäyön vietäväksi, ja heittäytyy käsivarsillesi, jos niin haluat.
Mutta siinä ei ole vielä kaikki. Et tiedä minusta vielä mitään. Ehkä niin on hyvä. Olla onnellisena hetken verran.
Mutta tiedä, että ennemmin tai myöhemmin karkaan luoltasi maailman tuulien riepoteltavaksi, ellet todella halua ymmärtää minua.
 |
| Yritin piirtää mun tunteen, joten anatomia vähän kärsi... |
Rohkeimmat matkaavat mieleni syövereihin.
En ole tavannut monta, ketkä uskaltaisivat ottaa askeleen sisimpääni.
Ja ne harvat jotka ovat lähteneet matkalle, ovat lähes
kaikki perääntyneet jo ensi metreillä.
He löytävät loputtoman myrskyn. Jota en saa laantumaan.
Ymmärrettävästi, kaikki eivät halua yrittää enää sen nähtyään.
Minä sanon heille:
Mutta sinä voisit saada sen tyyntymään.
Jos kerran uskalsit tänne saakka,
mikset taistelisi tietäsi myrskyn silmään.
Läpi lumen ja jään, läpi polttavan hiekan,
joka täyttää pyörteilevän ilman.
Vaeltaisit hurrikaanin tyyneen keskustaan.
Sieltä löytäisit minut. Todellisen minäni.
Pienen enkelin, joka joskus olin.
Painot nilkoissaan. Lasinen sydän säröillä.
Odottaen sitä, joka taistelisi tiensä tunteiden myrskyn läpi,
kestäisi kaikki sen iskut, ja vapauttaisi pienen enkelin.
Korjaisi sydämmen, ja sulkisi syliinsä.
Lentäisi kanssani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti