Mutta mun täytyy tietää kuka se oli! Mun on aivan pakko!! Miksi ei ole mitään keinoa selvittää sitä? Miks se vaan jummaa paikoillaan siinä mitä muistan, ja mitä en millään muista, vaikka kuinka yritän. Saanko koskaan tietää, vai onko mun totuttava tähän turhautumisen tunteeseen? Siihen kun melkein muistan mutten ihan... en vaan pysty lopulta... miksi en nää sun kasvojasi? Tunnenko sinut yhä?
Ja entä M, mun rakas... haluan kuulla susta, mutten halua häiritä sun elämää... haluaisin että rakastaisit takas, että olisit se joka täyttää aiemmin mainitut vaatimukst. Koska mä tiedän että sä pystyisit siihen... olemaan se oikea mulle... jos vaan rakastaisit.
Mutta eihän sitä voi vaan pakottaa ihmistä rakastamaan. Ei edes itseään, vaikka kuinka yrittäisi. Enkä mä halua sun yrittävän jos se ei tapahdu luonnostaan, sillä muuten se vaan satuttais meitä molempia.
Mulla on ikävä <3
Myös sua, perhonen... tosi ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti