Lonley Ghost

Oon kuunnellu radiota koko päivän... ihan vaan että joku puhuis mulle.
Oon piirtäny ihmisten kuvia... jotta näkisin jonkun hymyilevän.
Oon ollut yksin.

...

Anteeksi, taas samaa paskaa...

Olen jo aika varma, ettei Susi liity tähän juttuun yhtään mitenkään...

Oon ollu jotain 5 vuotias tai enemmän, kun nää jutut on tapahtunu, eli se ei ois voinu olla susi.

Mä sain vastauksen ala-aste opettajaltani, se selvensi vähän ajatuksia. Se kerto siitä, kuinka oon jo tosi pienenä kertonu sille haluavani muuttaa pois kotoa, ja kuinka oon ollu tosi yksinäinen jo silloin, ja yrittäny peitellä sitä. Viestin luettuani mulle tuli sellanen flashback, tilanteesta, jossa se, kuka ikinä olikaan, kuiskas mulle hämärässä, että kukaan ei voi ikinä rakastaa mua niin kuin se ite.

En sitte tiiä, oisinko sitte ollu jotenki ihastunu siihen myös? Ei viisvuotiaan itteni mielenliikkeistä oikein voi tajuta enää mitään. Paitsi sen minkä muistan, ja en muista kovin paljoa...

Mä meen ehkä tapaamaan sitä opettajaa, jos sillä on aikaa nähä.
Luultavasti kirjottelen sitten taas lisää..

Kiitos kaikki ihanat, jotka jaksatte kuunnella mua <3

Maailma Puhaltaa

Mulla ois aikaa...
ois aikaa rakastaa,
tehdä mitä haluan ja kiertää maailmaa.
Siis miksen lähtisi jo huomenna?
Kaikki muu vois odottaa...

Mä oon alkanu kaivaa syvemmälle meinneisyyteeni, laitoin viestin mun ala-aste opettajalle, ja luin vanhoja päiväkirjoja... Mä tiesin jo valmiiks etten ehkä pidä siitä, mitä löydän, ja tähän mennessä kaikki mitä oon saanu selville, on aina vaan enemmän vakuuttanu mua siitä että jotain on todella tapahtunu.

Ja jos asia on näin, haluun tietää kuka se oli, ja ettiä sen käsiini. En niinkään mennäkseni raivoamaan sille, tai vaatimaan sitä vastuuseen teoistaan. (Mun elämän sotkemisesta.) Vaan haluisin tietää miksi. Miksi minä? Miksi silloin, ja miksi se lähti pois? Haluaisin myös tietää miten? ja tarkalleen milloin?
Rakastiko se todella mua niinkuin mun päiväkirjassa lukee,
vai olinko vain yksi muiden joukossa?

Eikä tää oo ainut asia mukä mun mieltä painaa... mulla on taas yksi kaveri, se "Norppa", ja musta tuntuu, että se on melkein sekoamassa. Sillä on rakkaushuolia, ja tiedän omasta kokemuksesta, mihin se tilanne, johon Norppa on itsensä hommannu, johtaa... Jonkun sydän tulee särkymään. Mutta ehkä se ei ole Norpan sydän, tai ehkä se kestää sen. Mä tiedän että itse en kestäis.

Tuntuu että vois karata jonnekkin. Pakata laukkunsa ja lähteä maailmalle vähän selvittämään ajatuksiaan. Mutta ehkä mä kuitenkin odotan sitä 18-vuotis päivää, ja meen vasta sitten. Ettei tuu ongelmia...

Ja pidän vielä salaisuuteni. Se on kuitenkin liian kamala asia, enkä ole vielä valmis jakamaan sitä.

P E L O T T A A !

Mä haluaisin kertoa teille jotain, sellaisen asian, joka on vaivannu mua jo pari vuotta, ja aina vaan vahventunu sitä myöten kun oon tullu vanhemmaks... Mutta se on niin kamala, etten melkein haluu myöntää sitä ees ittelleni. Se on ehkä suurin vika mikä mussa on, ja uskokaa pois, mussa on kourallinen, ei vaan sylillinen, ihan hirveän suuria vikoja...

(Myönsin sen jutun ittellenikin vasta, kun kirjotin teille sen Susi jutun aijemmin...)

En tiedä uskallanko kertoa.. jos joku haluaa tietää, kommentoikaa tähän jotain. Tiiän että mun pitäs kertoa se asia, saadakseni sen pois päästäni, mutta en uskalla vaan kertoa. Sovitaan niin että jos saan yhen kommentin, jossa lukee että joku haluaa tietää sen asian, niin kirjotan siitä teille... mutta älkää kommentoiko jos ette haluu tietää.. se on aika kamala asia. Se on SAIRAS asia.

Se ei ehkä kuulosta niin pahalta, mutta se on niin... se on mun alitajunnassa 24/7 niin, että nään siitä uniakin... :( anteeks, turha postaus... mä vaan, se on saanu mut halveksumaan itteäni, ja ihan sama en ees tiiä :/

Ujon tytön Rakkauskirje

Koko tämän ajan olen vain haikaillut unelmien prinssini perään... ja nyt kun vihdoin lähdin maailmaan, etsimään sitä oikeaa, tajusin, että se olikin ollut koko ajan siinä lähelläni. Pitänyt minusta huolta, ja rakastanut. Ominaisuudet, joita olin haikaillut muualta, löytyvät kyllä supermiehestä... hän vain ei osaa puhua tunteistaan. Mutta toisaalta enhän minäkään ole ääneen kertonut.

Olemme ujoja molemmat. Hänellä on autot ja minulla piirrustukset. Olemme taiteilijoita molemmat.

Vasta nyt tajusin kuinka häntä rakastan. Nyt kun meinasin omaa typeryyttäni menettää hänet.
Muutin takaisin lapsuuskotiin, ja tajusin, etten edes halua enää muita. Hän on täydellinen minulle. Hän on minun, ja minä hänen. Hommaan sen ajokortin, ja hygieeniapassin, ja muutan takaisin!

Kaikki epäselvät tunteeni katosivat yhdessä illassa. Jäi vain valtava ikävä hänen luokseen, ja lämmin tunne rintaan, niistä sanoista, jotka hän vihdoin uskalsi kertoa.

Niksu <3 jos luet tän joskus, ikinä, haluun vaan kertoa, että oot mulle supermies :) Ja mä rakastan sua ihan valtavasti!

Perus Tiistain ja Sunnuntain Välinen Yö

Tänään on soinu juomalaulut päässä,

Elastinen: Loppuviikko feat. Uniikki, TPH, Tasis & Spekti
Spekti - Mogausmehuu feat. Tasis
Spekti - Juomalaulu feat Tasis
ja
Lord Est - Hanat Auki feat. Spekti

enkä oo ees juonu, vaan kuluttanu aikaa kipeenä kotona... on kyllä pää sekasin, kuin ois kännis :) (tai no en oo ikinä ollu... mutta voin arvata, että tältä se laskuhumala tuntuu) Enkä mä ees kuuntele tällasta musaa yleensä!! Mutta vaihtelu virkistää, kai? Ainaki biisien sanat saa hyvälle tuulelle. On aika ovelasti riimitelty ;)

Ei mulla muuta tällä kertaa, synttäreitä odotellessa...
Oispa kiva jos joku lähtis esittelee mulle Helsingin yöelämää sitte hiihtolomalla :)

Yhden Illan Juttu

Sanat jotka sanon nyt... jääkööt ne menneisyyteen huomisen myötä.
Unohtukoot kaikki lupaukset, ja flirtit. Sillä ne eivät merkitse mitään.

Kaunis kielesi viettelee minut soinnullaan, ja huumaa jo valmiiksi
humaltuneen mieleni. Tahdon lähteä leikkimään kanssasi. Pelaamaan
aikuisten pelejä.

Sinä senkin seireeni. Lähdetään pois täältä!

Mutta tiedän.
Huomenna sairastun, tulen kipeäksi tämän päivän iloista, ja kadun
sinua. Koko kohtaamistamme. Olen jo poissa kun aukaiset väsyneet
silmäsi.

Ratsastan taksilla betoni viidakon poikki auringon nousuun...

Susi Joka Melkein Söi Minut

Nyt kun tarkemmin ajattelen, minulla on ollut ihminen elämässäni, kenen voisi luulla tehneen sellaista. Mistä puhuin aiemmin, tekstissä: Entinen Elämä, vai Lapsuuden Trauma?

Sanotaan nyt miehen nimeksi vaikkapa: Susi. Hän on melkein 30 vuotta minua vanhempi.

Susi asui pienessä mökissä, yhden äidin kaverin pihassa, ja teki sille töitä. Se vaikutti mukavalta, hymyili ja leikki kanssani paljon. Mies on kuin ikuinen teini. Uskon tavanneeni hänet, ollessani noin seitsemän vuotias. Mutta siltä ajalta en muista melkein mitään.

Paitsi ne yölliset kohtaamiset, joista en ole kovin varma ovatko ne muistoja vai kenties vain mielikuvituksen tuotetta?

Mutta kun olin yksitoista. Lähdin äidin kanssa eräänlaiselle leirille, jonne tuli myös hänen ystäviään. Leirillä oli myös Susi. Hän vahti lapsia, ja oli jollain erikoisella tavalla kiinnostunut minusta.

Seuraava muisto ei ole välttämättä tapahtunut oikeasti.

Luulen, että kävimme isolla porukalla saunassa leirillä, ja jossain vaiheessa jäimme miehen kanssa kahdestaan pesuhuoneeseen. Hän halusi auttaa minua hiusten pesussa, ja nosti minut syliinsä. Kun muut tömistelivät tullessaan sisälle, mies livahti nopeasti saunaan. Pestyäni hiukset, menin myös takaisin saunaan, ja jostain syystä miehen viereen ylälauteelle. Ja siinä se... Ei kuulosta paljon miltään, mutta tilanteessa oli outo tunne.


Vuodelta kolmetoista, minulla on varmasti todellinen muisto hänestä.
Susi oli meillä, ja juhlimme jotain pienellä porukalla. Meillä oli muutama äidin kaveri, ja he joivat pari saunakaljaa jokainen. Kaikki paitsi Susi, joka veti kunnon kännit. Hän kommentoi minulle jotain paidastani, ja siitä, kun vedin sitä alaspäin. Kun istuin sohvalle hänen vereensä, mies kuiskasi minulle korvaani, että panisi minua, jos olisin vain hieman vanhempi. Sitten hän sekoili muutakin, ja lopulta isäni heitti hänet ulos.

Mutta Susi ei lähtenytkään kotiin, vaan jäi pihallemme. Hän huuteli jotain, ja sitten lopulta rauhottui ja istui tikapuiden alle, sinän viereen. Äiti käski minut nukkumaan, mutta kiipesinkin tikkaita alas, Suden luo. Puhuimme pitkään jostain, ja hän suuteli minua. Kiipesin lopulta takaisin ylös, ja kävin nukkumaan.

Unohdimme molemmat tapahtuneen, ja mies kävi aamulla pyytämässä anteeksi vanhemmiltani. (Siis siitä vain että oli riehunut, eihän vanhempani tienneet muusta.)


Sitten. Ollessani 14, jotain outoa tapahtui. Minä olin koko vuoden niin sekaisin perhosen lähdöstä, etten ole jälkeenpäin edes ajatellut koko Sutta. Eikä minulle Perhosen takia varmaankaan tullut koko mies mieleen kuin vasta nyt.

Tarkoitan vain, että vuonna 14, liikuin aika paljonkin vanhempien miesten kanssa, enkä siis ajatellut että Susi olisi ollut mitenkään poikkeus.

Vaikka nyt kun mietin, niin hän todellakin oli jotain erillaista. Sillä minä tunsin hänet ennalta.

Me olimme melko läheisiä toisillemme, hyviä ystäviä silloin. Kerroin hänelle asioista. Kuten esim. perhosesta, silloin kun en luottanut muihin, ja hän olikin luottamukseni arvoinen. Ainakin suurimmilta osin.

Kesällä näimme toisemme taas kerran leirillä, joka tällä kertaa järjestettiin äidin ystävän maatilalla. Leirin lopulla oli juhlat, joissa mies veti taas muutaman kaljan liikaa, ja me päädyimme hänen telttaansa kahdestaan aamuyön tunneilla. Tälläkertaa kohtaaminen ei jäänyt pelkkään suudelmaan.

Aamulla kömmin ulos teltasta, ja valehtelin äidille, olleeni aamukävelyllä, hevosten luona. Hän uskoi sen, niinkuin aina kaikki muutkin tekosyyni.


Sama vuosi... muutama viikko ennen uuttavuotta, minä sain tietää viesteistä, jotka Susi on lähettänyt veljelleni. Niissä hän pyysi numeroani, ja käski veljeäni kertomaan minulle terveiset humalaiselta telttamieheltä. Näin jopa viestin, jossa hän väitti olevansa rakastunut.

Minä kopioin numeron veljeni puhelimesta, ja otin yhteyttä. Tapailimme viikon ajan lähes joka päivä hänen asunnollaan. En halua kertoa siitä yksityiskohtia, mutta minulla oli ihanaa hänen kanssaan. Tuntui pitkästä aikaa kuin joku taas välittäisi, kuten perhonen oli välittänyt.
Mutta taisin olla väärässä. Sillä uudenvuoden yönä, hän kai tajusi itse, mitä oli tekemässä. Kävelin lähes kuusi kilometriä paljain jaloin, hänen luokseen, ja olin lievästi sanoen sekaisin.

Mies käännytti minut ovella, ja pääsin kotiin pummaamalla kolikoita vastaantulijoilta. Bussissa, halusin tappaa itseni, olin typeränä luullut että hän välitti minusta. Pääsin kuitenkin yli, ja ajan myötä unohdin.

Hän lisäsi minut kaverikseen facebookissa kaksi vuotta sitten, mutta kun sanoin moi, hän vain totesi, ettei meidän pitäisi puhua, ja poisti minut taas. Silloin en enää ottanut tapausta henkilökohtaisesti. Ja sen enempää emme ole jutelleet yli kolmeen vuoteen.


Paitsi nyt. Eilen, aivan yllättäen, puhelimeeni saapui viesti: Moi, miten menee? t.Susi.
Puhuimme muutaman tekstarin verran, ja päätimme olla ystäviä.

En yhtään tiedä mitä tekisin. Välitän hänestä silti. Tai no olen vähän ihastunut. Mies on (tai oli ainakin) juoppo, ja teki kaiken tämän luultavasti kännissä. Hän ei ehkä ikinä pitänytkään minusta? Ja mitä tulee niihin lapsuuden ehkäpä muistoihin... haluaisin todella tietää tapahtuiko sellaista!? Mutten uskalla kysyä.

Kertokaa joku minulle, mitä pitää tehdä!

Supermies.

Supermies tarjosi minulle kodin, kun sitä tarvitsin.
Hän oli vuoden rakkaani, mutta se ei kestänytkään.
Kasvoimme erilleen, tiesin aina että näin kävivsi vielä.

Nyt kun on aika lähteä, en ehkä tahdokkaan.

Hän on hyvä, ja kiltti. Ei ehkä kovinkaan samallainen kuin minä,
mutta välitän miehestä kovasti. Vaikka sitten ystävänä.

Hän on sellainen minulle. Ystävä.

Ja olen varma että tulee ikävä,
mutta minun on mentävä.

Perhosen takia.

Ehkä vielä joskus supermies.
En lupaa mitään, mutta:
Ehkä vielä joskus...

Hyvästi.