Ikävä painaa rintaani, on vaikea hengittää. Ilman sinua kaikki on vaikeaa.
Aamulla herääminen ja illalla nukkumaan meneminen...
Voi kumpa et olis ikinä lähtenytkään pois, sillä ilman sinua olen rikki.
Mikään ei toimi enää, enkä osaa tehdä mitään oikein.
Muutin 450km miehen luo, jota en rakasta. Ystäväni unohtivat minut, ja viimeinenkin kuoli kuukausi sitten syöpään. Minulla ei ole enää ketään. Paitsi tietenkin sinä, haamuni. Unieni kuva, heränneenä todellisuuteen.
Sinä olet kaunis, ja hyväsydämminen. Kuuntelet nekin asiat joita muut eivät halua tietää. Sinä ymmärrät kaiken, mitä sinulle kerron, ymmärrät miten se sattuu kun ajattelen sinua. Ja sen kuinka en voi sietää tätä turhanpäiväistä elämää, joka matelee päivästä toiseen metsiä pitkin ja laahustaa peltojen reunoilla saavuttamatta mitään iltaan mennessä.
Jos nyt lähden, olen koditon.
Mutten voi jäädäkkään.
En kuulu tänne.
Minun on mentävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti