Uus ihastus, vai hetken hulluuskohtaus?

Nyt on tullu vajottua ihan uusiin syvyyksiin... Tai siis kuka menee päätä pahkaa ihastumaan amerikkalaiseen sarjamurhaajaan? ...paitsi minä. Siis mitä helvettiä!! saanko kysyä!?

Mun pää sanoo EI, mutta tää tunne... Ihan ku tuntisin sen jostain (tyyliin edellisestä elämästä..? johtuiskohan se siitä samankaltaisesta miehestä kenet oikeasti tunsin lapsena... siitä miehestä, joka sekotti mun pikkusen pään valheillaan?) Vai kenties siitä että näin koko viimeyön unia siitä miehestä... niin sanottuja kauniita painajaisia... hurjan todentuntuisia.

Mikä mussa on vialla?

Tiesin kyllä olevani masokisti jollain tasolla, mutta tää on jo liikaa... sitäpaitsi en edes tunne tota miestä millään tavalla, ja kaikki mitä oon kuullu siitä on ollu helvetin negatiivista... lisätään tähän vielä semmonen pikku fakta, että kyseinen rikollinen on kuolemaan tuomittu, ja suunnilleen 70 vuotias...

Ehkä oon vaan ollu eristyksissä maailmasta liian kauan, ja oon tullu vähän (tai vähän enemmän vähän) mökkihöperöks... Ajattelin kirjottaa sille kirjeen, rikkoakseni tän illuusion, mikä mulla on ollu päällä nyt ainaki tän päivän ja eilisen. Voi miksi mun alitajunta tunkee päähän sellasia ajatuksia, kuten: "kaikissa on jotain hyvää" ja "ehkä sä voisit auttaa sitä" ...kun en voi, tai jos voinkin, niin miksi minä?

Tää mies... haluun tietää siitä enemmän... enkä muilta, vaan siltä itteltään. Se on ollu mulle henkilökohtasesti aina paras keino nähdä ihmisisten läpi, johtuen siitä että oon niin itseppäisen tyhmä, etten usko muita ihmisiä, vaikka tietäisin niiden olevan oikeessa. (okei, ainoo ihminen kelle oon puhunu tästä, kehotti mua kirjottamaan sille, ja sano samaa kun mun alitajuntani...)

Ehkä se on oikee asia tehä... kirjottaa sille... En voi hävitä mitään. Jos en saa vastausta, petyn ja pääsen yli, jos saan vastauksen, ja käy vaikka niin ikävästi että rakastun, en voi kuitenkaan satuttaa itteäni kuolettavasti, kun tiedän että hän tulee olemaan vankilassa loppuelämänsä... ja sen jälkeen voin surra, ja päästä yli. Eikö niin?

Mä kirjotan sille!

See You <3

Parisuhteessa olemme kaikki apinoita :D

http://nyt.fi/a1305810197691

eli klikkaa linkistä ja tee testi! (tämä on käsky) SINKUT ONLY!
(tee se sillee että vastaat ittestäs, etkä kuvitellusta kumppanistas)
Ja sitte, kaikki silkkiapinat ottakaa yhteyttä :3

Eheheh ^.^ ...no ei oo pakko...

Tein vaan ite ton, kuvitteellisella "täydellisellä" kumppanilla,
ja sain tällasen tuloksen:

Kumppanisi on erinomainen kuuntelija, joka osaa ottaa toisen tunteet huomioon. Hän nauttii läheisyydestä eikä arastele jakaa sinulle hellyyttään myös julkisilla paikoilla.

Voi kuulkaa... mitäpä mä en antais pois tollasen miehen/naisen takia <3

Mutta joo, tää on taas tällanen järjetön haaveilu-postaus, joten älkää ottako liian tosissaan. Tuntuu vaan ettei sitä tuu ikinä löytää tollasta ihmistä... onkohan mun standardit liian korkealla? Vai enkö vaan liiku sellaisissa porukoissa? ...tiedä häntä... On taas ikävä perhosta aina välillä.

Vanhaa Suolaa

En oikein tiedä mitä ajatella tästä... Olin Juhannuksen ja vähän aikaa sen jälkeen exäni luona, ja jo ekana iltana sorruttiin taas pussailemaan. Sovittiin että oltais vähän niinkuin friend's with benefits, mutta sitten yhtien juhlien jälkeen... kun mulla oli ollu kamala olo koko päivän, ja olin juonu varmaankin vähän liikaa, päädyin sitten itkemään sille että voisin vielä yrittää jos se haluu. (tämä tapahtui luultavasti osittain sen seurauksena, kun eräs tyttö, keneen exäni oli kertonut ihastuneensa, kertoi minulle sellaisen sivuseikan että tää mun exä oli itkeny sille vaan meijän erosta hirveesti... ) ja olin tosiaan enemmän humalassa kun olin koskaan ennen ollut, ja mulla oli vielä kaiken lisäksi huono päivä niinkun sanoin.

Ja no me nyt ollaan sitten taas yhessä, ja mun vanhempien luona... tossa se tuhisten nukkuu mun vieressä kun kirjotan tätä.

Tai siis... se on hyvä mies, ja melkein sellainen kenen kanssa voisin kuvitella olevani... mutta ei kuitenkaan ihan.

Miten mä ikinä kehtaan sille sanoa, etten haluu sitä oikeesti takaisin, ellei se muuta asioita itsessään? Olenhan mä jo vihjaillut, mutta se ei haluu kuunnella, vaan kääntää asian johonkin muuhun, tai käskee mun piristyä. (tai sanoo että ei nyt ainakaan täällä voi puhua) Ei kai se olis ihan niin kamalasti vaadittu että se tukis mua kun musta tuntuu pahalle... niinkuin mäkin oon sitä tukenu... tai en edes vaadi sitä. Haluaisin halin kun itken, niin maailma ei ehkä tuntuis niin raastavan yksinäiselle niinä heikkoina hetkinä. ja voi kun se ois rehellinen mulle. Kertois edes helvetti jotain ittestään, ollaanhan me tässä nyt tunnettu jo yli kaks vuotta. Mutta voinko sanoa tuntevani, kun mulle on kerrottu asioita vain suurpiirteisesti? Kun en oo ikinä saanut edes vastausta sellaseen kysymykseen että mitä se tuntee mua kohtaan?

Siitä päästäänkin tähän kolmanteen... jos se vaan näyttäis tunteensa jotenkin! Jos niitä on edes... epävarmuudessa on kamala elää. Eikö ois ees voinu vähän ilmaista että haluu mun jäävän ennen kun lähdin sen luolta? Oon romantikko, ja kaipaan sitä että musta taistellaan... edes vähän, edes helvetti parin sanan verran! Koska kun se ei tee niin...

...mistä mä tiedän että välittääkö se edes? Vai oonko sille se ja sama?

p.s. ulkona on taas kaunis sää <3 ja mä huomasin ettei täällä oo oikein mitään muuta kun tekstiä, niin tässä tällanen 'erittäin omaperänen' kukan kuva :3 ...näpsäsin sen tossa kun uskaltauduin pitkästä aikaa ulos päiväsaikaan ^.^

The Kukkanen

Keskiyön Ajatuksia

Mietin vaan että näinkö se on? Tarvitaankohan me vaan erillaisia roolimalleja pikkupojille, saadaksemme heidät kasvamaan paremmiksi miehiksi? :) Isät ja äidit, katsokaa tämä video! <3:llä yksi pieni tyttö...

p.s. Tässä on joku, joka on osannut ajatella asioita eri kannalta :) ja mä arvostan sitä.

Kysy Mitä Vaan

Tein ittelleni tällasen: Ask fm -jutun kaverin käskystä.
En tiiä miten se toimii, mutta käsittääkseni voitte käydä siellä kyselemässä multa asioita, ja mä vastailen niihin sitten... (kertokaa mulle jos oon väärässä!) ...jos sinne tulee paljon kysymyksiä niin voin vaikka kirjottaa tännekkin niistä joskus.

Tässä vielä se osote, jos toi linkki ei toimi: ask.fm/Nobody19_

p.s. Mun blogissa oli näköjään sellanen asetus ettei tänne voinu kommentoida, ellei ollu kirjautunu sisään, nii muutin sen nyt kun tajusin. Nyt voi kuka vaan kommentoida! :)

Mitä Mä Haluaisin Sanoa Kaikille:

If you only knew what I've been through... maybe you wouldn't judge me as fast.
eli
Jos tietäisit mitä mä oon kokenu... et ehkä tuomitsis mua niin nopeesti.

Ihmiset! Rakkaat pienet, jos joku käyttäytyy jollain tapaa, sille on yleensä syy... ja jos et haluu ees tietää sitä syytä, niin älä ala pahentaa toisen ihmisen oloa turhaan! Jätä mieluummin vaikka huomiotta. Älkääkä ottako henkilökohtasesti joka kerta kun joku näyttää vähän nyrpeetä naamaa, tai ei jaksa olla ihan niin kohtelias. Ehkä ne yrittää, muttei vaan jaksa enää.

Et voi ikinä tietää, onko jonkun äiti tai ystävä tai lapsi kuollu, vai johtuuko ihmisen ärtyneisyys ihan vaan siitä että ne myöhästy tänään töistä!

Haluisin myös sanoa, että jos joku menee johonkin psykoosiin tai alkaa nähä omiaan kesken kaiken, niin tilannetta ei kuulu käyttää hyväkseen raahaamalla sitä ihmistä asunnolleen pantavaks.

Maailma on täynnä pahoinvoivia ihmisiä, jotka tekee pahoja asioita oman pahan olonsa vuoksi. Älä jatka tätä ketjua! Jos joku satuttaa sua, älä satuta jotain toista samalla mitalla. Nouse ylös siitä itsesäälin kuopasta, ja nosta pää pystyyn! Tai kirjota vaikka tuntees nettiin kaikkien luettavaks, jos se auttaa... Mä en haluu enää koskaan satuttaa ketään, ja vaikka tiedän että tulen pakostakin joskus vielä satuttamaan jotakuta, lähden liikkeelle siitä, etten tekis sitä ainakaan tahallisesti! Mä lähen tästä nukkumaan... kauniita unia rakkaat <3

Kukapa Kuuntelisi Yksinäistä

Eksä on ollu lähiaikoina aika onneton, ja en osaa auttaa kun se ei edes haluu näyttää sitä mulle enää, siis että siihen sattuu... sen kissa kuoli, ja se joutuu asumaan siellä keskellä ei mitään taas ihan yksin. :/ Onneks se on löytänyt kavereita... eikä ihan ketä vaan kavereita, vaan sellasia joiden joukkoon se tuntee kuuluvansa, ja jotka on alusta asti ihan oikeesti välittäny siitä.

Mä toivoisin vaan ettei se puhuis mulle niistä. En haluu sanoa sitä sille suoraan, mutta mulle tulee aina hetkellisesti paha olo, kun olen itse ihan yksin. Ja jos totta puhutaan, yritän edelleen vähän päästä yli siitä että me ei olla enää me. Koska kyllähän mä sitä rakastin, en vaan ihan tarpeeksi...

Nyt se ei enää halua nähä mua koskaan, ja puhuu vaan silloin kun voi kehua uusista kavereistaan, ja kaikesta kivasta mitä ne tekee keskenään. Ei se varmaan tahallaan tee niin, mutta se sattuu anyway.

Haluisin olla vahva, ja pysyä itsekkin sen tukena parhaani mukaan, mutta en oikein osaa enää. Joskus tuntuu että haluaisin katkasta vaan kaikki välit päästäkseni ite yli tästä, mutta se ois itsekästä. Oon luvannut olla sen tukena. Ja aion olla edelleen. En halua sitä takasin, mutta mulla on ikävä.

Kuka olis mun tukena? Kuka kuuntelisi mua? Ehkei kukaan...